22.2.2014

Kotona paras - myös opiskella

Ulkona tuiskuttaa lunta, selän takana kohisee ja jytyää tuli vanhassa pystyuunissa. Nostan jakkaran tietokonepöydälle kyljelleen, läppärin sen päälle ja aloitan hommat. Jo vähän yli kolme vuotta olen välttynyt lähtemästä kouluun, satoi tai paistoi; opiskellut kotona kirjasto- ja tietopalvelun tradenomin tutkintoa. Etäopiskelua, tai monimuoto-opiskelua. Joka tapauksessa uusi, erilainen tapa käydä koulua. Aiemmin etätyötä tehneenä tällainen mahdollisuus opiskella kotona tutui houkuttelevalta.

Minunkaan opiskeluni eivät olisi koskaan alkaneet, jos tällaista tilaisuutta ei olisi tullut. Tuskinpa olisin pakannut kamppeitani ja lähtenyt Ouluun opiskelemaan kolmeksi ja puoleksi vuodeksi, vaikka tämä ala jo joskus lukioaikana (yli 30 vuotta sitten) kiinnosti. Nyt nykyteknologian ja KIRLAPPI-projektin kautta se on ollut mahdollista Suvannosta käsin. Se on etäopiskelun paras puoli: opiskella siellä, missä haluaa asua. Tämän kirjastoalan koulutuksen järjestää Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Se on suunnattu pääasiassa lappilaisille opiskelijoille, joten melkein kaikki lähipäivät ovat olleet Rovaniemellä. Tosin viime keväänä teimme yhden kahden päivän reissun Ouluun, koska rovaniemeläisetkin opiskelijat tahtoivat reissata.

Lähipäiviä on ollut 4-5 kevätlukukaudella ja saman verran syksyllä, yksi tai kaksi päivää kerrallaan. Koulutus on kokopäiväopiskelua, mutta se on järjestetty niin, että sen voi tehdä myös työn ohella. Mukana onkin useita pitkään kirjastotyötä tehneitä ja kirjastossa työskenteleviä opiskelijoita. Meille uusille alalle pyrkiville se on valtava rikkaus. Opiskelu on suunniteltu niin, että käytännön työssä olevat voivat jakaa kokemuksiaan ja sillä tavoin suorittaa osan tutkinnosta. Mutta homma toimii myös toisin päin: asiakkaana kirjastossa vuosikymmeniä olleilla ihmisillä voi olla tuoreita näkökulmia tarjottavana kirjastotyöhön.

Opiskelu tapahtuu internetin välityksellä. Netin kautta tulevat luennot kolmena iltana viikossa. Tai tulivat vielä viime syksynä, sillä nyt on minun osaltani jo kaikki luentokurssit kasassa ja työn alla on enää lopputyö. Luennot ja keskustelut käytiin ILincin välityksellä. Tietokoneeseen ladattiin ohjelma, jonka kautta luennoitsijat pitivät tunnit, joihin saattoi osallistua kuuntelemalla ja kommentoimalla joko chat-ikkunaan tai pyytämällä puheenvuoroa. Ryhmätyötilassa kaikkien mikrofonit olivat auki yhtä aikaa, jolloin keskustelu sujui kuin ainakin luokkatilassa, tosin yhteyksistä johtuen hiukan viiveellä. Lisävarustuksena kotiopiskeluun tarvitaan vain headset eli kuulokkeet, joissa on myös mikrofoni. Ja sellaisethan eivät monta kymppiä maksa. Kielten luennoilla oli enimmäkseen oltava paikalla, mutta muilla kursseilla oli mahdollista kuunnella suurin osa luennoista myös jälkeenpäin. Se ei vaan ole yhtä mukavaa, kun ei voi osallistua kommentoimalla ja kysymällä. Tekninen tuli oli koko ajan saatavilla.

Muu opiskelu tapahtuikin sitten itsenäisesti. Tehtävät tehtiin internetiä ja kirjallisuutta hyväksi käyttäen omatoimisesti. Käytössä oli oppimisalusta eli Moodle, josta tehtävät löytyivät. Sinne ne myös palautettiin ja sinne kommentoitiin muiden kirjoituksia. Keskustelu kävi vilkkaana. Seminaarityöt esiteltiin ILincissä tai jaettiin muiden nähtäville Moodlessa. Kielten tentit tehtiin pääasiassa lähipäivinä, mutta muut tentit oli suunniteltu niin, että ne voi tehdä kotona internetin kautta. Ja vaikka kaikki oppimateriaali on kotona koko ajan saatavilla, ei tenteistä selvinnyt lukematta ja valmistautumatta huolella.



Kotona oman opiskeluympäristönsä voi muokata mieleisekseen. Minäkin olen viime viikot käyttänyt tietokonetta suurimmaksi osaksi seisaaltani. Siihen on syynsä: pitkän päivän istuminen on tappavaa. Se pysäyttää aineenvaihdunnan, laittaa elimistön lepotilaan ja altistaa monelle kansansairaudelle. On myös aivan liian helppoa istua huonossa asennossa, kasaan lysähtäneenä, jolloin selkä joutuu koetukselle. Seisoessa tulee liikuttua vähän koko ajan. Se pitää myös mielen vireämpänä. Lisää pitkällisen istumisen vaaroista ja seisaaltaan työskentelyn ihanuudesta voi katsoa esimerkiksi ohjelmasta Prisma Studio.

Etäopiskelun vaikeus on siinä, missä sen helppouskin: kotona olemisessa. Kotona on tarjolla paljon muutakin tekemistä. Juuri nyt pitäisi pestä pyykkiä ja vaihtaa kukkiin multia. Villakoiratkin voivat hyökätä sänkyjen ja pöytien alta häiritsemään keskittymistä. Ja syksyllä ja keväällä ulkonakin olisi parempaa tekemistä. Vähitellen löytyy kuitenkin työrytmi, johon ei vaikuta kotiympäristön tehtävät aivan niin helposti. Toisaalta tärkeät reissut ja tekemiset on helpompi suunnitella ja toteuttaa, kun ei ole läsnäolopakkoa. Opiskella voi silloin kun on aikaa. Varsinkin alkuvaiheessa kaipasi myös opiskelutovereita. Mutta pikkuhiljaa kaverit oppi tuntemaan myös netin kautta: luentojen, ryhmätöiden ja oppimisympäristön keskustelujen kautta. Lähipäivinä tavatessa tuntuikin, että tämän porukan olen jo tuntenut kauan.

Etäopiskelussa on hyvin riippuvainen internet-yhteyden toimimisesta. Sen kanssa oli välillä ongelmia. Varsinkin kevättalvella laskettelu- ja hiihtokauden aikana Pyhän kansoittavat hiihtolomalaiset tukkivat helposti myös mobiiliyhteydet. Onneksi laajakaista tekee tuloaan. Se takaa vielä paremmat mahdollisuudet niin etäopiskeluun kuin etätyönkin tekemiseen. 

16.2.2014

Helmikuussa helähtää

Helmikuiselta hiihtoladulta uinumaa maisemaa
Helmikuussa pitäisi pakkasen paukkua eli helmikuun helähtää, suksen luistaa ja päiväsaikaan auringon valaista hetken maisemaa, mutta tänä vuonna on toisin.  On ollut lauhaa, lumisateen tuhnuista, suksi on tartahdellut latuun, auringonsäteistä ei ole ollut tietoa.  Tänään metsässä oli hiljaista, lumitaakassa olevat puut ja pensaatkin tuntuivat nukkuvan, eläinten jälkiä oli vähän eikä maisemasta voinut oikein erottaa seuraavaa vaaran rinnettä kuten tavallisesti.

Keväisiä aurinkoisia  ulkoilupäiviä odotellessa Pelkosenniemen varttuneemmalla väellä ollut  monenlaista aktiviteettia tarjolla. Eilen oltiin teatteriretkellä Rovaniemellä oikein linja-autolla.
http://www.rovaniementeatteri.fi/

Ohjelmassa oli Aapelin klassikkokomedian Siunatun hulluuden alkuperäistekstiä kunnioittava musiikillinen versio. Teosta voidaan pitää suomalaisen kylähulluuden ylistyslauluna ja tätä Risto Innamaa ohjausta onkin verrattu aikansa Napapiirin sankareihin.  - Täydessä linja-autossa juttu luisti matkatoverien kanssa. Kerrankin oli aikaa jutusteluun. otimatkalle lähdettiin yhteisen ruokailunn jälkeen.


Aina ylöspäin!
Tammikuun lopulla Pelkosenniemellä oli Eläkeliiton järjestämä ja Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama Murtumatta Mukana - Lujuutta Liikkumalla -luuliikuntapäivä. Mukana oli 50 osallistujaa, joista suurin osa eläkeläisiä. Päivän aikana osteoporoosiasiantuntija Kitty Seppälä antoi  tietoa   luustoterveyden tärkeydestä ja jakoi liikunta- ja ravitsemusvinkkejä. Lisäksi päivän aikana vetreytelltiin kehoa elvyttävän jumpan avulla.Lisäksi palopäällikkö Mika Harju antoi turvallisuusvinkkejä.


Liikunnan avulla toimintakyky pysyy yllä ja askel nousee entiseen malliin karttuneista vuosista huolimatta.






Siis ylös, ulos ja lenkille!





 Marja-Liisa






13.2.2014

Kevättä kohti...

Niin se neljä kuukautta pyörähti todella nopeasti työharjoittelussa Pelkosenniemen kunnalla. Tein erilaisia tietotekniikkaan liittyviä hommia. Pääsääntöisesti päivitin/editoin kunnan www-sivuja. Pelkosenniemen kylät ja vesistöt-sivustot ovat minun tekemiäni. Yhteistyössä Marianne Anttilan ja Tapio Rautiaisen kanssa koottiin tärkeimmät ja ajankohtaisimmat tiedot/kuvat, joista sitten kasasin helpot ja yksinkertaiset sivut. Nehän löytyy ”Matkailijalle” kohdasta, jos joku ei satu tietämään/löytämään.

Haastavimpana hommana koin Pyhätunturi Oy:n vanhojen arkistojen (pöytäkirjat yms) skannaamisen, sillä niitä oli PALJON. Meinasi jo siinä pieni kiire tulla niiden kans, joten vein työt kotiini ja saatoin sen homman loppuun siellä.

Muitakin hommia työhöni sisältyi, joista suoriuduin hyvin. Ei siis ihmekään, että koulussa saanu kiitettäviä arvosanoja. Ilman opiskelua en siis olisi välttämättä osannut niin hyvin tehdä niitä.

TOP-jaksolleni sisältyi myös kaksi näyttöä, joista suoriuduin kiitettävin arvosanoin (K3), josta olen erityisen iloinen. En osannut odottavani, että näytöt menisi niinkään hyvin, mutta niin vain meni.

Olen myös mielelläni tehnyt vapaaehtoisesti töitä esim. Diskossa, uimakuljetuksissa, nuorisotiloilla pitänyt bingoiltaa jne... Onhan nuorisotilat jo minulle tuttu paikka, sillä aloitin harjoittelijana 09/09 ja pääsin vuoden 2010 puolella sinne palkalliseksi töihin. Sitä herkkua kesti vuoden verran. 
Vuosi meni työttömänä, joten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja hakea opiskelemaan Lapin Ammattiopistoon, Rovaniemelle Tieto-ja viestintätekniikkaa. Tässä sitä nyt ollaan. Opinnot ovat sujuneet mielestäni hyvin. Tästä on hyvä jatkaa etiäpäin...

TOP-harjoittelujaksoni jatkuu Pelkosenniemen kunnalla taas huhtikuussa...
Ai niin ja tykkään myös valokuvata! Jos kiinnostusta/tarvista tulee esim. tapahtuma josta halutaan kuvia. niin ottakee minuun yhteyttä s-postitse sami.aikioniemi@pelkosenniemi.fi

Tapahtumia joissa olen mukana;
15.2. Elokuvareissu Sodankylään
28.2 Disko Yläkoululla
2.3 Laskiaisrieha


NÄHDÄÄN!!! 

11.2.2014

Kipin kapin Kirjakahvilaan!





Tänä iltana Pelkosenniemen kirjastossa Kirjakahvila illassa vierailee runojen ja lausunnan kanssa töitä tekevä toimelias nainen Louhistiina eli Tiinaliisa Multamäki.

Tiinaliisa on tehnyt monenlaisia runoesityksiä ja performansseja, esimerkiksi Mä ja olvi -runoja oluesta, jota hän esitti Sodankylän elokuvajuhlilla viime kesänä myös ex tempore ulkoilmaesityksinä. Tiinaliisan tuotannosta löytyy lisää tietoa hänen facebook-sivuiltaan www.facebook.com/louhistiina.

Tänään Kirjakahvilan aiheena on Kansanrunous! Kuivaa, tylsää erehtyy varmaan joku ajattelemaan. Päinvastoin! Sensuroimattomat kansanrunot taitavat olla liiankin kovaa kamaa nykykuulijalle. Entivanhaan sanottiin suoraan, kansanrunot eivät kaunistelleet :) Saapa nähdä mitä ilta tarjoaa, ehkä kuulemme myös oluesta! Kaikki rohkeat runojen ystävät tervetuloa!

Sompion kirjasto on pyörittänyt Kirjakahvila toimintaa vuoden 2009 syksystä lähtien. Kerran kuussa jokaisessa toimipisteessä Pelkosenniemellä, Savukoskella ja Sodankylässä vietetään mukavaa, rentoa yhteistä iltaa kirjallisuuden merkeissä. No, aiheena voi olla välillä musiikki, elokuvat tai vaikkapa paikallishistoria. Myös Tanhuan lainausasemalla Savukoskella on pidetty monta Kirjakahvilaa.

Kirjakahvilan ideana on esitellä mahdollisimman erilaisia aiheita ja kirjoja. Tämä onnistuu, koska illan vieraana ja vetäjänä toimii aina eri henkilö, joka tuo oman kiinnostuksensa mukaiset teokset esittelyyn ja herättää niistä keskustelua. Tämä on kirjavinkkausta ja lukukokemusten vaihtoa parhaimmillaan!

Tervetuloa mukavaan yhteiseen kirjalliseen iltaan kirjastoon, toivottaa Tiina!

7.2.2014

Aamun hiljaisuudessa nousi aurinko

"Hiljaisuus
on äänistä ylivoimaisesti paras
Hiljaisuutta ei ole olemassa
ja siksi me emme
tule toimeen ilman sitä
Ilman hiljaisuutta
ei kuule
sitä ainoaa ääntä
jota on syytä kuunnella:
hiljaisuutta
Se kertoo mitä tehdä ja minne mennä
ja miksi
ja mitä muuta me emme
janoa täällä kuulla
Milloinkaan emme kuule toisiamme
niin hyvin
kuin hitaina hiljaisina iltoina
kun istumme pitkään kaksin
ja kuuntelemme hiljaisuutta."
- Tommy Tabermann