28.5.2015

Nyt pääsee päreitä naulaamaan!



Onko mielesi tehnyt kokeilla vanhan kansan rakennusmenetelmiä? Huomaako silmäsi kauniin pärekaton maisemassa? Nyt se on mahdollista Pelkosenniemen Suvannon kylässä! Siis päästä naulaamaan pärekattoa.


Suvannon kylän väki on hiki hatussa höylännyt päreitä, jotta kylän ensimmäisen museoidun kapulalossin pärekatos voidaan uudistaa. Lossin rakensivat aikoinaan Santeri, Martti ja Jouko Autioniemi ja se liikennöi Kitisellä vuosina 1960-1975. Kapulalossi museoitiin poikkijoelle kahdeksankymmentä-luvun alussa. Pärekatto on nyt yli kolmekymmenvuotias eli vanha ja heikkokuntoinen.


Suvannon kyläyhdistys ry järjestää pärekaton naulaustalkoot ensi viikolla keskiviikosta lauantaihin 3.-6.6. Kauempaa tuleville talkoolaisille tarjotaan majoitus metsästysseura Suvanto-Kairan majalla ja kaikille talkoihin osallistuville on tarjolla herkkuruokaa. Sen takia kannattaakin ilmoittautua hetimiten Tiinalle 040 707 6376, että on ruokaluvussa mukana.

Lossikatos on iso, 160 neliötä! Siinä riittää naulattavaa. Kyläyhdistys toivookin apua kylän ulkopuolelta, muuten kyläläiset saavat naulailla kattoa vielä ensi lumen aikaan :) Nimittäin suvantolaisia ei ole edes kolmeakymmentä ja siitäkään luvusta eivät kaikki katolle kykene.

Neljä vuotta sitten Suvannossa järjestettiin edelliset isot pärekattotalkoot ja saldo oli kuusi kattoa. Parhaana talkoopäivänä oli mukana nelisenkymmentä talkoolaista.

Talkoihin voi tulla yhdeksi päiväksi tai puoleksi, jos ei ehdi olla pitempään. Yhdessä tekeminen on mukavaa! Tervetuloa!

Tiina Heinänen
Suvannon kyläyhdistys ry, pj


6.5.2015

Niemen kirjastossa tarjolla kirjallisia herkkuja!



Katsoin silmiin kevättä;
nauroi mulle aurinko
tyrskyi, tirskui talitintit
pärskyi rapa, turskui tuska
sydämen takapihalla.
-Kaisu Siika-aho-


Tiistaina 12.5. klo 18 alkaen Pelkosenniemen Kirjoittajakoulu juhlistaa kevääntuloa ja oman toimintansa noin 10-vuotista taivalta kotonaan Niemen kirjastossa. Tapahtuma sai nimekseen keväisesti: Västäräkistä väkisin, pääskysestä ei pätkääkään.

Tilaisuudessa tarjoillaan hyvien kahvien lisäksi monenlaisia kirjallisia herkkuja kirjoittajien tuotannosta: niin runoa kuin proosaakin. Kirjallisuusaiheisella tietokilpailulla virkistetään aivonystyröitä ja lisäksi kirjoitetaan yhdessä historiaa! Tilaisuuteen kannattaa ehdottomasti tulla kauempaakin.


Kirjoittajakoulun taival alkoi vuonna 2003, kun kirjailija Seppo Saraspää innoitti ensimmäisten kirjoittajien kynät lentoon. Ohjiin tarttui sen jälkeen kirjoittajaohjaaja Pirjo Maunu, joka myös ohjasi "koululaisten" yhdessä kirjoittaman näytelmän: Tanssikirves.

Joka sorttia on vuosien aikana kirjoitettu: tarinoita, novelleja, dialogia, monologia, runoa, pakinaa, proosaa, näytelmää jne. Näytelmän synnyttämisen jälkeen pidettiin parin vuoden tauko. Kunnes taas voimat palautuivat ja valkea paperi kutsui.

Yhdessä on ollut ja on mukavaa. Viimeiset kaksi vuotta on kokoonnuttu kerran kuussa viikonloppuisin vähän pitempi aika kerrallaan. Joka kerta kirjoitetaan paikan päällä, vaikka kotiinkin on ollut "läksyjä". Ohjaajalla on harjoituksia, joissa sormet ja aivosolut vetreytyvät. Omia tuotoksia luetaan muille, kuunnellaan muiden juttuja, annetaan palautetta, otetaan vastaan palauteta. Voidaan kysyä mielipiteitä, mutta aina kuunnellaan ensin omaa ääntä, sitä tärkeää joka on erilainen kuin kenenkään muun ääni.

Kaikki kiinnostuneet, kirjoittamisesta haaveilevat ovat tervetulleita, kun ryhmä jälleen jatkaa toimintaa ensi syksynä. Mutta sitä ennen kannattaa tulla kuulemaan mitä herkkuja on tarjolla kahdestoista päivä.

Tiina, kirjoittajakoululainen