6.7.2015

Suvannon kylässä kesätunnelmaa



Nyt kannattaa lähteä kesäretkelle Pelkosenniemelle. Kunnassa on monta hienoa kylää ja tietenkin Pyhä!

Suvannon kylä Kitisen varrella uhkuu kesäistä runsautta: kesäkukat huumaavat, kalat melkein hyppäävät syliin sinistäkin sinisemmästä joesta ja menneen ajan rauha asuu vanhoissa peräpohjalaisissa taloissa.



Suvannon Museokoulu kutsuu matkailijaa istahtamaan vanhaan pulpettiin ja aistimaan hirsitalon hyvää värähtelyä. Koululla on esillä taiteilija, elokuvaohjaaja, kirjailija Kaija Juurikkalan kesänäyttely: Saisiko olla kilo valoa? Kaijan maalaukset ja tussityöt vievät katsojan mennessään kohti valoa, muistoja ja riemua. Kannattaa antaa lupa sisäiseen matkaan.





Koulun sivurakennuksen Pikkunavettaan on syntynyt mielenkiintoinen kierrätystaiteen koti. Korpi-Akka Marjukka Parviainen on tuonut sinne teoksiaan näytille.




.

Siellä pojan vanha t-paita on saanut uuden elämän poron kallona, vanhat aterimet ovat muuttuneet koruiksi ja tuulikelloiksi, vessapaperirullat ovat muuntuneet kaamoskukiksi.

Luova ihminen osaa ja voi, hän näkee ja tekee.

Museokoulu on avoinna 5.7.-9.8. joka päivä klo 12-17. Koululla saa herkutella vohveleilla ja koulun oppaat kertovat sen historiasta. Sivurakennuksessa on löytöjen paikka kyläyhdistyksen kirpputorilla.

Kahvila-Galleria Säpikäs on avoinna joka päivä klo 12-18 ja siellä on nähtävänä Vasili Reskalenkon maalauksia aina 30.9. saakka. Reskalenko ohjaa myös maalauskursseilla elo- ja syyskuussa Säpikkäässä.

Suvanto kutsuu kylään :)

Suvannon nettisivut osoitteessa www.suvannonkyla.fi