Niemen kirjastossa tarjolla kirjallisia herkkuja!

Katsoin silmiin kevättä;
nauroi mulle aurinko
tyrskyi, tirskui talitintit
pärskyi rapa, turskui tuska
sydämen takapihalla.
-Kaisu Siika-aho-

Tiistaina 12.5. klo 18 alkaen Pelkosenniemen Kirjoittajakoulu juhlistaa kevääntuloa ja oman toimintansa noin 10-vuotista taivalta kotonaan Niemen kirjastossa. Tapahtuma sai nimekseen keväisesti: Västäräkistä väkisin, pääskysestä ei pätkääkään.

Tilaisuudessa tarjoillaan hyvien kahvien lisäksi monenlaisia kirjallisia herkkuja kirjoittajien tuotannosta: niin runoa kuin proosaakin. Kirjallisuusaiheisella tietokilpailulla virkistetään aivonystyröitä ja lisäksi kirjoitetaan yhdessä historiaa! Tilaisuuteen kannattaa ehdottomasti tulla kauempaakin.

Kirjoittajakoulun taival alkoi vuonna 2003, kun kirjailija Seppo Saraspää innoitti ensimmäisten kirjoittajien kynät lentoon. Ohjiin tarttui sen jälkeen kirjoittajaohjaaja Pirjo Maunu, joka myös ohjasi "koululaisten" yhdessä kirjoittaman näytelmän: Tanssikirves.

Joka sorttia on vuosien aikana kirjoitettu: tarinoita, novelleja, dialogia, monologia, runoa, pakinaa, proosaa, näytelmää jne. Näytelmän synnyttämisen jälkeen pidettiin parin vuoden tauko. Kunnes taas voimat palautuivat ja valkea paperi kutsui.

Yhdessä on ollut ja on mukavaa. Viimeiset kaksi vuotta on kokoonnuttu kerran kuussa viikonloppuisin vähän pitempi aika kerrallaan. Joka kerta kirjoitetaan paikan päällä, vaikka kotiinkin on ollut "läksyjä". Ohjaajalla on harjoituksia, joissa sormet ja aivosolut vetreytyvät. Omia tuotoksia luetaan muille, kuunnellaan muiden juttuja, annetaan palautetta, otetaan vastaan palauteta. Voidaan kysyä mielipiteitä, mutta aina kuunnellaan ensin omaa ääntä, sitä tärkeää joka on erilainen kuin kenenkään muun ääni.

Kaikki kiinnostuneet, kirjoittamisesta haaveilevat ovat tervetulleita, kun ryhmä jälleen jatkaa toimintaa ensi syksynä. Mutta sitä ennen kannattaa tulla kuulemaan mitä herkkuja on tarjolla kahdestoista päivä.

Tiina, kirjoittajakoululainen

Siveltimen kosketus Suvannossa

Kaija Juurikkala tulee Lapin kiertueellaan Suvantoon Museokoululle maalaamaan Sielun muotokuvia maanantaina 13.4. klo 16-20. Mukana voi olla tunnelmoimassa tai voi maalauttaa itsestään sielun kuvan.

"Maalaan nopeasti ihanteenani 1000-luvun japanilaiset munkit, jotka pyrkivät pelkistämällä tavoittamaan olennaisen ja synnyttämään mietiskelyn kaltaisen tilan.

Vaivun työskennellessäni flow-tilaan, jossa minulla avautuu kyky kommunikoida alitajunnan kanssa. Puhun ääneen prosessin aikana kertoen maalauksen kohteelle hänestä normaalitajunnan ylittävää tietoa. Siten taulu synnyttää sekä kohteelle että katsojalle matkan tietoisen tajunnan ulkopuolelle." kertoo Kaija maalaustavastaan.



Kaija Juurikkala on tunnettu ja palkittu elokuvaohjaaja, ja käsikirjoittaja, hän on tehnyt esimerkiksi elokuvat: Maleena, Villi katse, Valo ja Kyytiä Moosekselle. Kaija on myös julkaissut useita kirjoja, esimerkiksi Varjojen Taika - matka edelliseen elämään, Sielun kuvia I ja II, Äiti-kirja ja uusimpana Sielu ei nuku. Vuodesta 2008 hän on ollut perhekodin äiti. Sielun muotokuvia hän on maalannut vuodesta 2010 lähtien. Enemmän Kaijasta osoitteessa http://www.kaijajuurikkala.net.

Suvannon tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Mallina olo on ilmaista. Mikäli haluat lunastaa oman Sielun muotokuvasi, se maksaa ja maksu riippuu kuvan koosta. Jos haluat varmistaa, että pääset malliksi, voit varata ajan --> pirauta tai laita viesti Tiinalle. Tilaisuuteen voi myös tulla myöhemmin, jos on hankala ehtiä neljäksi.



Tiina Heinänen, Suvannon Museokoulu
Puh. 040 707 6376, tiina.heinanen(at)pelkosenniemi.fi

Jouluisia taivaan valoja

Iltapäivän hetki Saunavaarassa tapanina.

   Viime päivien pakkasten aikaan ulkopuolista maailmaa on ollut pakko tutkailla ikkunasta. Valot ja piipusta nouseva savu ovat merkkinä siitä, että naapuritaloissa asutaan. Ikkunoista näkyy myös taloja, joiden piipuista ei nouse savut eikä pimeällä näy valoja. Näitä tällaisia taloja on useita Kemijärven ja Pelkosenniemen välilläkin. Ne kertovat väen vähenemisestä ja muuttamisesta kasvukeskuksiin. 

    Ankeuden sijasta ikkunastakin voi nähdä mielenkiintoisia ilmiöitä. Lapin taivas on avara ja joulun aikaan päivä on lyhyt. Aamu ja ilta kohtaavat, keskipäivää ei ole lainkaan ja yö pitkä.

      Tapanina kasvavan kuun sirppi nousi idästä ja samassa suunnassa oleviin pilviin heijastui vastakkaisesta suunnasta horisontin alapuolella olevan auringon valo. Ihmettelemistä kerrakseen. 

 

      Jouluaattoiltana ja -yönä taivaalla loimuavia revontulia piti ihailla pihalla ja vielä ikkunoistakin. Oli vihreää, punaista ja sinistä värileikkiä.  Lapsuudessani, monta monituista vuosikymmentä sitten revontulet olivat yhtä kiehtovat. Muistan hyvin, miten olin innoissani, kun löysin koulun luonnonopin kirjasta niille selityksen. Nyt kännykällä ottamistani kuvista saa kalpean aavistuksen revontulten leimuamisesta ja loimuamisesta. Ei ole ihme, että maapallon toiselta puolelta tullaan niitä ihailemaan.

Revontulivyö, alanurkassa avoin ovi.

 Tähtitaivaan tutkiminen on sitten aivan oma lukunsa ja varmasti kiehtova. Kännykällä kuvien ottaminen tähdistä ei onnistu. Niin tähtitaivasta kuin revontulten leikkiäkin voi ihailla muuten vain.

Aurinkoa aamupäivään joulun alla.
Tätä odotellaan.

 Onnea vuodelle tulevalle vuodelle 2015!

Marja-Liisa
Saunavaarasta

 

Niemen kirjasto on pirteä 80-vuotias :)

Kyllä minä niin mieleni pahotin, kun Niemen kirjasto täytti vuosia! Kyllä se on niin väärin, niin väärin! Koko päivä kahveeta keitettiin, trahteerattiin ja koululaisia mehutetiin. Koko päivä! Kyllä ei ole laitaa...

Ja illalla oikein juhlistettiin Kirjakahvilassa. Kyllä se on niin väärin. Kyllä ei.

Siellä vielä täytekaakkua, voi ietari sentään. Ja musiikkia. Ihan korvia vihloo.

Oliko se se sinitukkanen nainen sielä? Ai, sekö oli nyt valkohapsinen? Jaa, eikö. No mikä se sitte oli? Ahaa, joulunpunanen. Joo, pitihän se arvata, jotakin taas keksii. Koskaan ei tiiä, että mikä on päivän väri. Kyllä ei oo mitään rajaa siinäkään hommassa!

Sekö se sielä sopotti siitä historiasta, se joulunpunanen? Ai ei vai. No, kuka se sitte? Jaa ihan eri nainen. Ai joku tutkimus vai. Sellanen opintohistoria, jaaha. Joo joo. Kyllä on sekin sitte väärin, ihan väärin. Että kerrotaan historioita. Onko niissä etes mitään perää? Niin on väärin, on ei.

Ja joululaulujakin ja joku runo tai roosaruno. Voi kauhia paikka. Että siitä mieli pahottuu, niin mennee ihan matalaksi. No menee menee, ku en minä päässy sinne. No en! Ku olin reenaamassa SuurPärsky roolia kotona petin pohjalla. Juuri kun omalla kirjastolla oli tämmönen juhlallinen ja historiallinen hetki. Kyllä minä niin mieleni pahotin, kun en päässy en kyenny paikalle. Petissä vaan pärskin ja räkää ilmanvaihtoaukoista keräsin. On se niin väärin! Ja oma kirjasto vielä.

Seku on ihan maailman mukavin kirjasto ja sen asiakkaat on taatusti maailman mukavimmat asiakkaat ja sen työntekijät on kans maailman mainioimmat. Ja minä vaan pärskin, on se niin väärin...

Tiina SuurPärsky Suvannosta

Tuiki taivaallista

On savusiikaa, puikulapottua, hirvikäristystä, sienisalaattia, muikkulaatikkoa, puolukkasurvosta. Löytyy mustikkapiirakkaa, vattuhilloa, mustaherukkasosetta – hilloista eli lakoista puhumattakaan.

Yrtit kasvavat kesäisin kiittäen aurinkoa, joka paistaa yötä päivää. Valkosipuli ja purjo nauttivat luonteelleen sopivasta arktisesta ilmastosta. Kaarnikat (tutuille variksenmarjat) pullistuvat ylpeydestä vaarojen rinteillä. Karpalot juoksuttavat naisihmisiä pitkin jänkiä roudan jo jähmettäessä maita, hirvet ja teeripoikueet miehiä.

Kevätauringon valo paahduttaa ahkerimmat pilkkijät, jotka nostelevat jäälle ahvenen toisensa perään. Madekoukkujen salat paljastetaan vain toisille asiaan uskoville. Isot hauet nauravat viiksiinsä, kunnes pyörähtävät pullina lautaselle.

Luonnon herkuilla ei lihomaan pääse, jos ne itse kasvattaa, kerää tai pyytää.

Joskus voi myös kokea mielen katiskat; nauttia hämyisestä marraskuun illasta revontulien ja tähtien syttyessä taivaalle, ensimmäisen lumen naristessa kenkien alla.

Elämä Pelkosenniemellä on yhtä herkkua.

Kaisu

Liukastumisen torjuntaa

Hyvin pitää nastoitettu liukueste kengän kantapäässä ja seniorin pystyssä!

Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat vaanivat  ulko-oven takana, mutta Pelkosenniemen  senioreilla ulkona liikkuminen on aikaisempaa turvallisempaa.

Vanhusneuvoston aloitteestaPelkosenniemen kunta päättänyt kustantaa kengän kantaan laitettavat liukuesteet yli 65-vuotialle asukkailleen, jotta mummot ja papat pysyisvät pystössä kylien raiteilla ja pihamailla liikkuessaan. Meidän vanhemman väen taspainonhallinta voi pettää ja kaatumiset voivat johtaa pitkiin ja kalliisiin sairaalajaksoihin. Liukuesteillä toivotaan vähennettävän  näitä kuluja.

Sopiva koko korkokenkäänkin löytyy

Tänään marraskuun 12. päivänä oli Asuste- ja Kenkä Pesosella tungosta, kun porinakerhosta palaavat eläkeläiset kävivät sovittamassa kenkiinsä sopivia liukesteitä. Joutuisimmat ovat jo aikaisemmin hakeneet omansa. Liukuesteitä voi käydä hakemassa
myöhemminkin talven aikana. Tälle syksylle on varattu 60 paria ja ensi vuoden puolelle enemmän.

 Jakotilaisuudessa oli mukana kunnan puolesta  uusi sosiaalisihteeri Kari Hyötylä, joka kuvassa keskustelee Toivo Sannelvuon ja Pirkko Autioniemen kanssa. Toivo on lähdössä testaamaan liukuesteitä Kilpiaavalle.

Pelkosenniemen vanhusväestö kiittää kunnan päättäjiä ja virkamiehiä ikäihmisten liukastumisten  torjunnassa! Erityiskiitos kunnanjohtajalle Erkki Parkkiselle!

Yritämme pysyä pystyssä!

Yli 65-vuotiaiden puolesta                                  Marja-Liisa

Uusi koti

Ohi olimme menossa jo kun silmät seisahtuivat. Tontteja myytävänä.

Onni asui siinä repussa jonka painoa pakoon kuljimme. Tekemisen puute edessämme.

Lappi oli kulkenut miehen mielessä. Kymmenet vuodet vaivannut.

Iski minuun kun tunturiin tutustuin. Järvi sopivalla etäisyydellä. Järvien välissä syntyneelle. Vene airoineen. Kalastajan muijana makoilisin. Tunturin tuulissa vaeltaisin. Marjat eksyvän etäisyydellä.

Lainaamme lappilaisten luomaa kunnes tulemme portille josta harva on takaisin palannut.

Kiitos että olimme tervetulleet Suomen Sydämeen.


Kaija Forsström