2.7.2014

Säpikäs tarjoaa taide-elämyksiä vuoden ympäri




Anja Mettiäinen avaa oven entiseen navettaan, joka on palvellut jo monta monituista vuotta kahvilana ja galleriana Suvannon kylässä Pelkosenniemellä.

Kahvilasta saa myös paikallisia herkkuja: kampanisuja. Emännän salaisen reseptin mukaan leivottuja.



Ars longa, vita brevis.
Taide pitkä, elämä lyhyt.


Galleria Säpikäs pitää huolen paikallisten ja matkailijoiden taidenälän hoitamisesta. On hienoa, että galleria palvelee läpi koko vuoden.

Tämän vuoden heinä- ja elokuun ajan voimme tutustua taiteilija Inari Krohnin grafiikkaan ja maalauksiin.

Näyttelyssä puut saavat ison roolin. Minua puhutteli erityisesti teos nimeltä Suojelijapuu. Öljyväritöiden värit riemastuttivat runsaudellaan.

Suvanto on tuttu paikka Inari Krohnille, koska hän on monesti ollut maalaamassa täällä 1980-luvulla. Silloin Suomen Taidemaalariliitto vuokrasi Suvannon koulua kunnalta ja moni taiteilija työskenteli koululla. "Koululla oli kaksi ateljeeta ja molemmissa työskenneltiin yhtä aikaa.", muistelee Inari Krohn.

Kahvila-Galleria Säpikäs on avoinna kesän ajan joka päivä klo 12-18.

Anja Mettiäiseltä voi tiedustella myös mökkejä vuokralle Kitisen rannalta, puh. 040-965 9704.


Kesäinen Suvanto kutsuu käymään ja Anja toivottaa tervetulleeksi Säpikkääseen!



Inari Krohnin tauluja ihaili
Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti