Pelkosenniemen kylistä kajahtaa!

                                

Joulun ja vuodenvaihteen lähestyminen on aina tilinteon paikka. Silloin joutuu miettimään, mitä on tullut tehtyä, ja mitä sitten ei saanutkaan aikaiseksi. Tämä vuosi – ja varsinkin tämä syksy – on ollut monen Pelkosenniemen kylän aktiiviselle toimijalle kiireistä aikaa. Vuoden vaihteessa loppuu puolitoista vuotta kestänyt Pelkosenniemen kylät -hanke, jota Marianne on projektipäällikkönä antaumuksella vetänyt. Kylähankkeen tavoitteena on ollut kiinnittää muun maailman huomio siihen, että Pyhätunturin lisäksi Pelkosenniemeltä löytyy vireä kirkonkylä ja lukuisa joukko muita eläviä kyliä. Ja kertoa, että Pelkosenniemen kylissä on hyvä asua ja elää. Tavoitteena on ollut myös tuoda kyliin ja kuntaan uusia asukkaita, jotka olisivat kiinnostuneita siitä elämänmuodosta ja niistä elinmahdollisuuksista, joita paikkakunta tarjoaa.

                      
Niinpä jo kevättalvella alettiin puuhata kylien ja koko Pelkosenniemen yhteisen esittelylehden tekemistä. Hanke palkkasi Elinan, turkulaisen toimittajan, tekemään lehteä – ja toisen Elinan ottamaan siihen kuvia. Yhdessä mietittiin kylissä jutunaiheita, etsittiin kuvia, kirjoitettiin ylös ruokareseptejä, ja tehtiinpä joku juttukin. Kesällä putkahti lehti ulos kaikkien saataville Viestinetin hienosti taittamana.

                      
Kyläläisten kiireet eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Porukalla pohdittiin kunnan visuaalista ilmettä, suunniteltiin oman kylän logo, ja siihen sopiva ja kylään sattuva sanonta eli slogan. Kirkonkylällä järjestettiin maisemanhoitotalkoita.  Vuoden 2014 kalenteriin tehtiin kustakin kylästä oma sivu, ja näinä päivinä julkaistavaan ”Uuden asukkaan oppaaseen” haettiin kuvia ja kirjoitettiin kuvauksia omasta kylästä, sen nähtävyyksistä ja käyntikohteista.

                      
Suurin haaste näin tavallisen kyläläisen silmin oli kylän esittelyelokuvan tekeminen. Täällä Suvannossakin kokoonnuttiin koululle isolla porukalla miettimään, mitä kylästä halutaan kertoa. Viikon päästä tulivat Mediapajan pojat Sodankylästä kuvaamaan. Taas olivat kyläläiset liikkeellä talkoilemassa. Sitten suunniteltiin tarinaa ja tekstiä, löydettiin lukijat, jotka muokkasivat kylästä kertovan tekstin omaan suuhunsa sopivaksi ja ajelivat eräänä syksyisenä sunnuntaina nauhoittamaan juttua studiolle Sodankylään. Samalla purkkiin pantiin myös Suvannosta kertovan laulun viuluesitys. Vielä katseltiin yhdessä filmin raakaversiota, tehtiin korjausehdotuksia, kaivettiin esiin vanhoja kuvia, jotka liitettiin elokuvaan. Ja viimein valmista filmiä lähdettiin katsomaan Naavaan hankkeen järjestämän Pyhätunturin tutustumispäivän lopuksi. Siellä näytillä oli kooste kaikkien kylien filmeistä. Kylläpä se jännitti… Mainiot filmit näkyvät nykyään You Tubessa, josta ne löytyvät osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=pQZN_THSRMI&feature=c4-overview&list=UUMmZvsCCIqdqx2Nx44eLClw.

                      
Nyt kun viimeinenkin hankkeen julkaisu, Suvannon kylän esite, on lähtenyt painoon, voi jo huokaista helpotuksesta. Joskus sitä miettii, miksi nähdä vaivaa, kun päivät ovat jo muutenkin täynnä. Keskittyisi vain oman huushollin ja tekemättömien töiden parissa puurtamiseen… Miksi ei siis linnoittautuisi omaan yksityiseen maailmaansa välittämättä siitä, mitä kylässä tai paikkakunnalla tapahtuu tai tehdään? Kai me ihmiset olemme kuitenkin sosiaalisia olentoja. Me saamme paljon toisiltamme emmekä voi koskaan elää täysin yksin. Yhteinen puuhaaminen ja yhteisten asioiden eteen töiden tekeminen antaa paljon. Se on hauskaa. Se laajentaa näköaloja. Se opettaa ja kasvattaa vielä aikuisenakin, kun uskaltaa mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja yrittää jotain uutta. On myös tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin ja saada tyydytystä siitä, että voi vaikuttaa oman elinympäristönsä kehittämiseen.

                       
Pelkosenniemen kylät - hankkeessa tehtiin tietysti paljon muutakin: yksityishenkilöiden kiinteistö- ja tonttipörssi, kunnan viestintästrategia, retkiä, tapahtumia, Pelkosenniemen esilletuomista niin lehtien palstoilla kuin radiossa ja TV:ssäkin. Hanketta hallinnoi Pelkosenniemen kunta ja sen rahoitus on suurimmaksi osaksi saatu Pohjoisimman Lapin Leader ry:n kautta EU:lta ja valtiolta.

                      
Tämäkin Melekosen pieni – Pelekosenniemi -blogi on hankkeen synnyttämä. Yhteisöblogi on meitä kaikkia varten. Odotan suurella mielenkiinnolla jokaista Pelkosenniemestä kertovaa tai pelkosenniemeläisen tekemää kirjoitusta tai kuvaa, joka sinne ilmestyy. Kirjoittaja- ja kuvaajajoukko on näin aluksi vielä pieni ja mukaan mahtuisi lisää porukkaa, jos vain innokkaita löytyy. Yhteyshenkilönä ja koordinaattorina on Mikko, kunnan vapaa-ajanohjaaja, jolta saa tietoa blogista.

                      
Minulla itselläni on ollut mahdollisuus olla tässä kylähankkeessa mukana kahdella tavalla: Suvannon kyläläisenä ja hankkeen ohjausryhmän jäsenenä. Lämmin kiitos kaikille eri tavoin hankkeessa mukana olleille! Yhdessä tekeminen on iso ilo. Ja vaikka maailma ei vieläkään tullut ihan valmiiksi, on nyt sopiva aika hengähtää. Oikein mukavaa joulun aikaa kaikille! Nyt voi hyvillä mielin noudattaa tutun joululaulun kehotusta:

                     

”Arkihuolesi kaikki heitä,

  mieles nuorena nousta suo.

  Armas joulu kun kutsuu meitä                

  taasen muistojen suurten luo…”

                     

Suvannossa, Mattilan pirtissä, kun jouluun on aikaa enää kaksi yötä…

                                           Kaisu

Aamusta iltaan

Aamu Kemijoella

Ilta

Yhteisöllisyys voimavarana

Kirjoittanut: Marja-Liisa Oinas


Kotikuntamme Pelkosenniemi on palkittu ihan EU:ssa asti Arjen Turvaa -hankkeesta lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämisestä sekä Sompion kirjasto monipuolisesta kirjastotoiminnasta. Onnittelut!

Mielestäni kummassakin hankkeessa on vahvasti mukana yhteisöllisyys, joka on voimakkaasti läsnä myös Pelkosenniemen ikäihmisten toiminnassa ja kylien yhteisriennoissa kuten syksyisten hirvipeijaisten järjestelyissä. Yhdessä tekeminen ja työn tuloksista yhdessä iloitseminen on viime viikkoina kulminoitunut joulumyyjäisiin, niihin valmistautumiseen ja mukana oloon joko myyjänä tai ostajana. On ollut kyläyhdistyksen, seurakunnan ja Naavan myyjäiset. Moni sukka- ja lapaspari on vaihtanut omistajaa. Eri-ikäiset kuntalaiset ovat kokoontuneet laulamaan joululauluja niin kirkkoon kuin puurojuhliin.

Pelkosenniemen eläkeläisten keskuudessa vapaaehtoistoiminta on vilkasta. Moni on mukana samanaikaisesti myös seurakunnan ja SPR:n vapaaehtoisena. Yhteistyön taidon näyte on yhdistyksen palvelevan vapaaehtoistoiminnan organisoima kaikille kutojille avoimet sukkatalkoot. Syksyn aikana kertyi 26 sukkaparia yli 50 kutojalta. Nyt sukat on luovutettu Palvelukoti Onnelaan asukkaille, terveyskeskuksen vuodeosastolle ja kotipalvelulle. - Nyt sukkia kudotaan VPK:n nuorille.

Yhdessä matkustamisen iloa oli viime viikolla aistittavissa eläkeläisten pikkujoulumatkalla Tanhuaan. Mukana oli myös vieraita Utsjoelta. Jouluruoka oli maittavaa ja savukoskiseen tapaan ohjelma monipuolista sekä arpajaisvoittoja paljon. Täydessä linja-autossa oli tunnelmaa, kerrankin oli hyvää aikaa vaihtaa kuulumisia vieruskaverin kanssa.

Kaiken yhdessä tekemisen jälkeen on aika siirtyä kotijoulun valmisteluun ja odottamaan viittä pientä lastenlasta jouluvieraaksi.

MUISTOJENI JOULU

Kirjoittanut: Sami Aikioniemi

Elettiin 1990-luvun puoliväliä. Olin silloin reilusti alle 10-vuotias lapsi. Joulu oli silloin niin minulle, kuin myös muillekin ikäisilleni lapsille riemun aikaa. Tärkeintä joulussa oli saada mahdollisimman paljon lahjoja. Etenkin kovia paketteja.

Kirjoitin pitkän listan lahjatoiveitani joulupukille, jonka sitten vein ulos, jotta tontut saisivat yön aikana käydä hakemassa joululahjatoivelistani mukaansa ja toimittavan sen joulupukille Korvatunturille. Lahjalistallani oli tietysti kaikenmaailman leluja, mitä poikalapsi vain tahtoi. Televisio ja lelulehdet olivat siihen aikaan suurena houkuttimena... ”Tahdon tuon, sitten tuon, tuonkin minä haluan”.

Minulle henkilökohtaisesti tärkeimmät lelut tuohon aikaan olivat Prätkähiiret, jotka kaikki halusin moottoripyörineen joululahjaksi. Suosikki Prätkähiiri oli Moto. Olihan minulla muitakin joululahjatoiveita, mutta eihän sitä enää muista kovin hyvin noin 20-vuoden ajan taakse...

Jouluaatto oli riemun juhlaa. Lähdimme perheeni kanssa mummolaan joulunviettoon. Siellä oli myös muitakin sukulaisia. Kaikilla oli niin mukavaa. Joulusaunassa käytiin ja viivyttiinkin ukkoköörillä suhteellisen kauan.

Saunan jälkeen syötiin maukas jouluateria, jonka isoäitini oli silloin valmistanut. Minä en hirveästi syönyt, sillä minua taisi eniten jännittää H-hetki eli joulupukin saapuminen lahjoineen.

Joulupukin saapumisen tiesi siitä aina, kun isoisäni ilmoitti lähtevänsä ulos katselemaan josko pukki saapuisi. Meni kymmenisen minuuttia, kun oveen koputettiin. Hätkähdin ja jännitys vaan lisääntyi. Joku sukulaisistani huutaa;  ”Sisään!”, jolloin pirtin ovi aukeaa hiljaa naristen  ja sisään astelee vanha mies valkoisessa parrassaan ja punaisessa asussaan lahjasäkin kera.

Tuttu kysymys ”Onkos täällä kilttiä lapsia?” kajahtaa matalana ja hieman möreän kuuloisena pukin suusta ulos. Minä vastasin jännittyneenä pieneen ääneeni että ”Joo”. Mukavin hetki oli se kun pääsin pukin polvelle istumaan samalla kun hän jakoi lahjoja. Lahjat jaettuaan minulle heräsi mieleen kysymys; ” minnehän ukki on mennyt, kun ei ole todistamassa Joulupukin läsnäoloa? ”.

Pukin lähdettyä jatkamaan matkaansa jakamaan lahjoja myös muille maailman lapsille aloin innolla aukomaan saamiani lahjapaketteja. Seassa oli myös pehmeitäkin paketteja, jotka siirsin ne hieman sivummas ja aukasin vasta, kun muut lahjat oli avattu.

En edes kerennyt kovin montaa lahjapakettia aukaisemaan, kun innostuin eräästä lahjastani. Se oli niin hieno ja mahtava, että muut lahjat saivat hetken odottaa avaamistaan. Se oli tukkirekka-auto. Siitä tuli myöhemmin yksi lempileluistani. Jatkoin lahjojen avaamista ja mikä mukavinta, prätkähiiriä ja niiden moottoripyöriä oli myös paketeissa. Olin pitkästä aikaa todella onnellinen lapsi.

5 minuuttia pukin lähtemisen jälkeen isoisäni saapuu pirttiin ja kysyy hieman yllättyneenä;  ”Jokos se pukki kävi?”. No kävihän se. Isoisä selittelee, että hän ei nähnyt koko pukkia edes, että hän kävi tuolla tiellä kattelemassa, löytämättä kuitenkaan yhtään mitään eikä ketään. Sen aikana se pukki oli sitten käynyt lahjat jakamassa.

Aattoilta alkoi kuitenkin lähestyä loppuaan ja minun oli aika laittaa nukkumaan ja aamulla sitten heräsin virkeänä leikkimään uusilla, pukilta saamillani lahjaleluilla. Joulu, se oli lapsuuteni onnellisinta aikaa. 

Nykyisin olen 24-vuotias. Joulu on minulle rauhoittumisen aikaa ja yhdessä oloa perheen kanssa. Lahjat eivät ole enää nykyisin se pääasia Joulussa. Vaan se, että saan unohtaa arkirutiinit ja rauhoittua viettämään rakkaan perheeni kanssa Joulua.

Minussa on vähän sitä samaa, jota oli silloinkin, kun olin lapsi. Herään aamulla aikaisin kinkun tuoksun herättämänä katsomaan jouluisia lasten ohjelmia televisiosta. Tärkein ohjelma, joka jouluaattoisin tulee, on tietenkin Lumiukko, joka on viihdyttänyt jouluaattoisin katsojia jo vuodesta 1982 lähtien.

Jouluperinteisiin kuuluu jouluruoan ja saunan ohella myös hautausmaalla käyminen ja vieminen kynttilä edesmenneen isoäitini haudalle. 

Hautausmaa on kaunis näky jouluaattoisin. Varsinkin pimeällä, kun sadat, jopa tuhannet kynttilät valaisee kauniisti. Loppuillasta jaetaan perheen kanssa muutamat lahjat toisillemme ja nautitaan hyvästä joulutunnelmasta.

Lahja, minkä toivoisin on se, että Jouluna taas lapsi olla saan...

” Joulu tullessaan tekee taikojaan
on kuin vuosia ei olis ollutkaan
poikki pihamaan kuljen uudestaan
askel kevyt on kuin viisivuotiaan
ehkä jouluna taas lapsi olla saan ”

HURRAA! Vuoden Kirjastokehittäjä 2013 palkinto Sompion kirjastolle!

Pelkosenniemen, Savukosken ja Sodankylän yhteinen Sompion kirjasto palkittiin opetus- ja kulttuuriministeriön tämän vuoden Kirjastokehittäjä –palkinnolla. Palkinnon sai myös toinen vastaavanlainen kolmen kunnan seutukirjasto Etelä-Savosta Toenperän kirjasto, johon kuuluvat Joroinen, Juva ja Rantasalmi.
- Tänä vuonna olemme valinneet kirjastokehittäjäpalkinnon saajiksi kaksi kirjastoa, jotka molemmat ovat toiminnallaan osoittaneet, että ylirajainen yhteistyö, ennakkoluulottomuus ja ripaus luovaa hulluutta saavat pienenkin kirjaston säteilemään laajasti paikalliseen elämään ja arkeen, sanoi palkinnon luovuttanut johtaja Jukka Liedes.

Hurraa, että Pelkosenniemen, Savukosken ja Sodankylän kunnat lähtivät ennakkoluulottomaan ylirajaiseen kirjastoyhteistyöhön vuonna 2009. ” Tämä seutukirjasto on osoittanut vääräksi hokeman, jonka mukaan pienten ei kannata lyödä ”hynttyitä yhteen”, päinvastoin. Kolmen kunnan väestö saa nauttia varsin runsaasta palvelutarjonnasta, kun pienet voimavarat hyödynnetään luovasti, tehokkaasti ja osaavasti. ”, todetaan Sompion kirjaston palkintoperusteissa.

Kuntia usutetaan yhteistyöhön ja yhdistymiseen, koska hallitus mielii vähentää kuntien lukumäärää radikaalisti. Mutta mikä on järkevää ja käytännöllistä? Miten saadaan palvelut pidettyä alueella?

Vapaaehtoinen, itsenäisten kuntien välinen yhteistyö auttaa palveluiden järjestämisessä. Resursseja voidaan silloin käyttää yhteiseksi hyväksi koko alueella. Ainakin kirjastotoiminnan osalta tämä on toiminut hyvin. Kirjastot ovat aina olleet edistyksellisiä yhteistyön tekemisessä. Lapissa perustettiin jo vuonna 1992 Aurora kirjasto –kimppa, johon aluksi kuului viisi kunnankirjastoa. Aurora porukka lähti rakentamaan yhteistä atk-pohjaista kirjastojärjestelmää. Sen ansiosta meillä on nyt Lapin kirjasto -niminen viidentoista kirjaston yhteinen kimppa ja monipuoliset kirjastopalvelut ympäri Lappia. Loput kuusi kirjastoa saadaan toivon mukaan kimppaan mukaan tulevina vuosina.

Sompion kirjaston yhteistoiminta perustuu kuntien väliseen sopimukseen. Kirjastolla on yhteinen budjetti, joka jaetaan prosenttiperusteella kuntien kesken. Henkilökunta työskentelee kirjastotoiminnasta vastaavan kunnan eli Sodankylän alaisuudessa. Näin mahdollistuu henkilöresurssien tehokas käyttö ja sijaistaminen eri toimipisteissä. Sompion kirjasto on alueensa asukkaita, loma-asukkaita ja matkailijoita varten.

Palkinnon jakoperusteissa sanotaan myös:
”Runokirjakahvilaa, tarinatupia, sanataidepajoja, senioreiden lukupiiriä, itsepalvelukokoustilaa, kirjojen julkistamistilaisuuksia, satutunteja, käsityökerhoa, kauhukammaria, Lukuintoa, luentoja, nukketeatteria, konsertteja, itsepalvelulehtisalia ja runopiiriä. Lapsille, perheille, saamenkielisille, nuorille, ikääntyneille ja erityisryhmille löytyy tapahtumia. Tämä kirjasto levittää hyvinvointia aivan konkreettisesti: kirjastoauton matkassa sivukylille kulkevat niin kirjallisuus kuin lääkkeetkin."
Sekä:
”Rakkaudesta kirjallisuuteen, asiakkaiden tarpeita kuunnellen, verkostoituen, joustavasti organisoiden ja rohkeasti uuteen heittäytyen Sompion kirjasto on runsauden sarvi ja hieno esimerkki siitä, miten monipuolisesti kirjasto voi ympäröivää yhteisöään palvella.


Tänään 10.12. tarjoamme Vuoden Kirjastokehittäjä -palkintokahvit kaikille ihanille asiakkaillemme Sompion kirjaston Pelkosenniemen toimipisteessä klo 13-19. Ja klo 18 alkaen vietetään Kirjakahvila –iltaa. Vieraana on Eero Kuikanmäki ja hänen aiheenaan Hyvä ja paha nuorten fantasiakirjallisuudessa.

Lämpimästi tervetuloa kirjastoon!

Tiina Heinänen

www.sompionkirjasto.fi

PS.
Ke 11.12. klo 10-19 jouluinen glögitarjoilu palkinnon kunniaksi Sompion kirjaston Sodankylän toimipisteessä.
To 12.12. klo 12-19 palkintokahvit Sompion kirjaston Savukosken toimipisteessä. Ja klo 18 alkaen Kirjakahvila –ilta, jossa vieraina Veera Väistö ja Markku Mäkinen, jotka viettivät kokonaisen vuodenkierron pohjoisen luonnossa vaeltaen.

PS2 Ilman luovaa hulluutta ei pysy järjissään!

Joulu on taas, Joulu on taas, Ja voi kuinka meil on hauskaa...?

"Että minä vihaan tätä joulu hössötystä!" Lause jonka minä sanoin neljä vuotta sitten. Tai oikeastaan sanon vieläkin. Paino sanalla HÖSSÖTYS.

Suhtautumistani jouluun on muuttanut  kymmenen sormea ja kymmenen varvasta. Tai siis tätä nykyä kaksikymmentä sormea ja varvasta. Lapseni. Ennen heitä joululla ei ollut merkitystä(paitsi tietenkin silloin kun itse olin lapsi.) Ennen ei ollut tarvetta vaihtaa jouluverhoja, saati viritellä jouluvaloja tai leipoa piparkakkuja. Nyt sitä haluaa omille lapsilleen samanlaisen joulun odotuksen riemun kuin itsellä oli lapsena.

Pikkuveljeni ja poikieni leipomia tähtitorttuja

Näen joulun aikana perheelle ja yhdessä ololle. Rauhoittumiselle. Nostaa pöydälle piparitaikina ja katsoa suurimmanosan taikinasta häviävän pienillä sormilla pieniin suihin. Pellille saa nostella mitä muodokkaimpia porsaita, sydämiä ja ukkoja. Illalla saa istuskella kynttilöiden valossa kuuma glögimuki kädessä.

Jokapäivä postilaatikkoon kolahtava mainos/lelulehti luo täysin toisenlaisen tunnelman. "Haluan tuon, Haluan tuon, tuon, tuon..." Joo, haluat. Et tarvitse. Leikit sillä 15 minuuttia ja sitten se lojuu laatikon pohjalla. Pätee niin aikuisiin kuin lapsiin. On kiva antaa ja saada lahjoja, mutta kohtuudella. Tyhjänpäiväisen muoviroskan voi jättää kauppaan.

Jouluhössöttämisestä pahinta on kuitenkin ehkä täydellisyyden tavoittelu. Voivotellaan vähän vinoa ja harvaa kuusta. Porkkanalaatikko kärähti reunoilta ja kinkku oli päässyt vähän kuivahtamaan. Eikä millään kerennyt pesemään sitä perimmäistä kaapin nurkkaa... Jouluista kuitenkin mieleen jää se, että ollaan oltu yhdessä perheen kesken. Nautittu toistemme seurasta. Ei se kärähtänyt porkkanalaatikko.

Itse hidastan ja rauhoitun. Lähden poikien kanssa pihalle metsästämään tontun jälkiä hangelta.

Iltasella taidan lämmäyttää glögin, nykässä villasukat jalkaan, napata sen pikkasen kärähtäneen piparin ja köllähtää sohvalle odottamaan joulua. Kyllä se sieltä tulee kunhan malttaa ootella rauhassa.

Rauhallista joulun odotusta.

-Janni

ps. Itsenäisyyspäivänä voisi näyttää teeveestä, Tuntemattoman sotilaan lisäksi,Täällä pohjantähden alla.