22.3.2014

Kurkistus Pelkosenniemen kirjaston syntyvaiheisiin

Vähän yli 80 vuotta sitten sai alkunsa yksi Pelkosenniemen kunnan käytetyimmistä palveluista. No kirjasto tietenkin! Pelkosenniemen kantakirjasto aloitti toimintansa vuoden 1933 heinäkuussa.  Kirjastoa pidettiin kunnantalolla pienessä huoneessa kahtena iltana viikossa.  Se oli avoinna kaksi tuntia kerrallaan. Ensimmäinen kirjastonhoitaja oli postineiti Toini Eenberg. Toini valittiin kirjastonhoitajaksi, koska hän oli ainoa paikkakuntalainen, joka oli käynyt työhön vaaditun kirjastokurssin.

Jostain syystä Toini ei jatkanut enää seuraavana vuonna kirjastonhoitajapestiään, vaikka hän toimi kirjaston johtokunnassa tämän jälkeenkin. Olisikohan syyn ollut naimisiinmeno, sillä hänet tunnettiin vuodesta 1934 alkaen Toini Hallavuorena. Toinin jälkeen kirjastonhoitajaksi tuli neiti Anne Esko.

Kantakirjasto ei ollut aluksi suuren suuri kirjamäärältään. Kirjoja oli ensimmäisen vuoden lopussa 162 kappaletta. Noin puolet kirjoista oli saatu lahjoituksena Iltalehdeltä. Mikä oli tuo mystinen Iltalehti, joka lahjoitteli kymmenittäin kirjoja pienelle itälappilaiselle kunnalle? Helsingissä toimi vuosina 1919–1930 Iltalehti, jonka omisti Oy Uusi Suomi. Se, miksi tämä koko toimintansa ajan tappiollinen Iltalehti olisi lahjoittanut kirjoja Pelkosenniemelle kirjastoon, on ainakin minulle suuri mysteeri. Kirjat olivat jo ennen kantakirjaston perustamista kunnan hallussa, mutta niistä muodostettua kirjastoa hoiti silloin Pelkosenniemen suojeluskunta.

Saunavaarassakin oli jo tuolloin oma kirjasto, jota kutsuttiin joko Nuortenkirjastoksi tai Saunavaaran lainakirjastoksi. Kirjasto oli kantakirjaston syntyaikoihin ahkerassa käytössä. Myös sen kirjoista osa oli Iltalehden lahjoittamia. Saunavaaran lainakirjastolla oli oma kannatusyhdistys, joka kirjaston toiminnasta vastasi. Sen kirjastokokoelma oli kantakirjaston perustamisen aikoihin suurempi kuin kantakirjaston.

Näin alkaa Pelkosenniemen kantakirjaston KANTAKIRJA eli hankintaluettelo
Historian tutkiminen on mielenkiintoista. Olen istunut monta päivää viikossa marraskuusta tämän kuun alkuun asti Pelkosenniemen kunnantalolla  tutkien kunnanarkistoon tallennettuja tietoja Pelkosenniemen kirjaston vaiheista. Teen aiheesta opinnäytetyötä, joka alkaa olla pientä loppusilausta vaille valmis. Tämä asia on vaivannut päätäni – enimmäkseen hyvällä tavalla – nyt jo vuoden ajan. Niinpä ajattelin kertoa siitä tässä blogissakin pieniä paloja silloin tällöin.

16.3.2014

Kampanisu

Olen ihastunut Eeva Heilalan runokoelman "Tässä iässä" runoon:

Kannamme aikamme kuvaa.
Ensimmäistä pukua ei koskaan voi
pudottaa päältään.
Sen päälle vain puetaan aina uudet,
joiden alta kohoaa vanha kaulus,
vilkkuu hihansuu pitseineen
ja piikkilangan repimä helma.


Kannamme myös mukanamme myös perittyjä tapoja. Pyhäksi on tarve saada jotain itse leivottua. Lauantain lumipyry ei houkutellut ulkoilemaan eikä myöskään pullataikinan  tekoon, joten päädyin leipomaan pellillisen kampanisuja. Täällä Pelkosenniemellä ne tunnetaan kampanisujen  lisäksi torttuina tai sakaroina. - Lapsenlapseni kutsui niitä alussa varpaiksi.- Lapsuudenkodissani Tornionjokivarressa ne olivat voinisuja. Ohjeeni on kemijärveläisten sokeriton nopeasti sekoittamalla tehty: rasvaa, vehnäjauhoja, kermaviiliä, piimää tai jugurttia, ripaus suolaa ja vettä sopivassa suhteessa.

Kuvasarja kertoo leivontavaiheet.
 
Paistetaan kuumassa uunissa

 

Kahvipöytäkeskustelujen  aiheena on nimen lisäksi myös sakaroiden lukumäärä.Länsi-Lapissa niitä on kolme tai neljä, mutta Kemijärvellä niitä on viisi. 

Pyhäpäivä olikin aurinkoinen ja oikealla tavalla talvinen. Hiihtoreissusta saattoi nauttia, ei tarvinnut pelätä viime viikkojen tapaan liian jäistä latua. Reissun jälkeen eilen leivotuttu kampanisu maistui  hyvälle kuin  kuuman kaakaon kera. Ikkunasta avautui kaunis kevättalvinen näkymä. 




 


On mahdoton päättää, 
missä puvussa elämä on tarjonnut parastaan.
 
(Eila Heilalaa edelleen, Tässä iässä,Tammi, 2009)

Marja-Liisa
Saunavaarasta

11.3.2014

Lukupiirissä Taivaan laijalla



Marjatta Pulska kuvaa elämää Itä-Lapissa kirjassaan Taivaan laijalla (Nordbooks, 2013).

Pieni poika kokee sodan, pelon partisaanien hyökkäyksistä, evakkoon lähdöt. Hän ei ymmärrä mitä tapahtuu, mutta tunteet ovat voimakkaat. Senkin hän oppii, että niitä ei saa näyttää. Joudutaan luopumaan, jättämään, on kiire. Hän oppii kantapään kautta, mikä on se kipu, kun pitää luopua. Koiranpentu jää, itkeä ei saa. Isoisä räjähtää silmien edessä kappaleiksi.

Värikäs henkilögalleria asuttaa Pulskan kirjaa. Sodasta kasvetaan kohti nykyaikaa. Aikajänne paljastaa miten mennyt vaikuttaa ihmisissä. Miten pieni sodan kokenut poika kasvaa aikuiseksi ja kantaa sotaa sisällään.

Sompion kirjaston Sodankylän toimipisteessä on kokoontunut Lukupiiri vuoden verran kerran kuussa. Lukupiirissä on keskusteltu jo monista kirjoista, mm. Jari Tervon Esikoinen, Antti Tuurin Rauta-antura jne.

Tammikuussa aiheena oli Marjatan Taivaan laijalla. Kirja kiinnosti, väkeä oli tavallista enemmän ja keskustelu kiivasta. Mukana oli monia, joille kirjan tapahtumat olivat tuttuja. Tällaista se on ollut, he vakuuttivat.

Kirjasto järjestää Lukupiirin huhtikuussa myös Pelkosenniemen ja Savukosken kirjastoissa ja aiheena on Taivaan laijalla. Niemessä keskustellaan torstaina 3.4. klo 10-12 ja Savukoskella samana päivänä illalla Kirjakahvilassa klo 18 alkaen.

Nyt kiireesti kirjaa lukemaan ja sitten mukaan keskustelemaan! Toki mukaan voi tulla myös vaikka ei olisi ehtinyt vielä kirjaa lukea.

Kirjaterveisin Tiina

7.3.2014

Lyhyt pohdinta naiseuden vaikeudesta




Mallimaailman nainen on laiha, pitkä ja rinnaton. Kansalaisen suusta täydellinen nainen on kurvikas. Hollywood-nainen on laiha, iso rintainen, perseinen ja pitkä tukkainen. Naisella tulee olla korkokengät ja naisen tulee käydä töissä. EI! Naisen tulee olla kotona ja hoitaa perhettään ja lapsia kotona vähintään kolmevuotiaaksi. Oikea nainen rintaruokkii ja synnyttää alateitse.

Kylläpä nainen saa ristiriitaisia viestejä. Itse olen monet kerrat tuhahtanut mielessäni naisen kurveihin liittyvissä keskusteluissa. ”Kyllä OIKEALLA naisella pitää olla kurveja!” Jaaha, olin nainen viimeksi kun vessassa kävin. Kurveja ei ole, eikä varmaan tule. Tiedän silti olevani ihan OIKEA nainen. 

Kuka meille näitä paineita luo? Yheiskunta? Miehet? Muotisuunnittelijat? Ei mielestäni. Vaan ihan se toinen kanssa sisar, NAINEN. Nainen on naiselle susi.

Parhaimmillaan nainen voi olla naiselle ystävä, toveri jolle voi kertoa kaiken. Ystävä jonka tukeen voi luottaa kävi miten kävi. Silti nainen on yleensä ensimmäisenä arvostelemassa toista naista. Miksi?

Naiseutta on erilaista. Jokaisella on omatapansa olla nainen. Toiselle sopii urapolku ja toiselle kotisohva. Se ei tee kenestäkään sen huonompaa tahi parempaa naista. Ollaanko tästä lähtien vähän parempia toisillemme? 

SISKOT, PYSYKÄÄ LUJINA! PYSYKÄÄ ITSENÄNNE!

-Janni 

Ps. Hyvää LAUANTAITA kaikille!

6.3.2014

Laskiaisriehaa

Sunnuntaina 2.3. Pelkosenniemellä vietettiin jo perinteeksi muodostunutta laskiaisriehaa väentungoksen merkeissä. Tapahtuman puuhamies Heikki Arvola arveli tapahtumassa käyneen yhteensä 472 ihmistä.
”Kaikki kävijäarviot menivät metsään”, kertoi Heikki auringon pilkahdellessa taivaalta. ”Paljon on sekä entisiä että nykyisiä Pelkosenniemeläisiä liikkeellä tänään”, Heikki jatkoi hymy huulillaan.

Tapahtuman ehdottomaksi suosikiksi nousi moottorikelkka-ajelu. Talutusratsastuksessakin riitti kävijöitä tasaiseen tahtiin. Anu Lampinen Lucky Ranchilta kertoi hevosten saaneen paljon uusia ihailijoita.

Myös makkaranpaistopisteellä riitti kuhinaa – onneksi syömistä riitti kaikille halukkaille. Jälkiruoaksi Mannerheimin lastensuojeluliitto tarjosi laskiaispullaa ja kaakaota. ”Olipas lämmintä”, totesi grillimestari Niina Arvola kiireisen iltapäivän päätteeksi.

Makkaranpaistopisteen kuhinaa



Paikalla pääsi toki myös pelaamaan hankisählyä sekä laskemaan perinteistä pulkkamäkeä. Pelkosenniemen kunnan liikunta- ja nuorisosihteeri Mika Parviainen kertoi tapahtuman onnistuneen yli odotusten. ”Ensi vuonna taas uudelleen”, hän sanoi tapahtuman lopuksi.

Mäenlaskua