Kannamme aikamme kuvaa.
Ensimmäistä pukua ei koskaan voi
pudottaa päältään.
Sen päälle vain puetaan aina uudet,
joiden alta kohoaa vanha kaulus,
vilkkuu hihansuu pitseineen
ja piikkilangan repimä helma.
Kannamme myös mukanamme myös perittyjä tapoja. Pyhäksi on tarve saada jotain itse leivottua. Lauantain lumipyry ei houkutellut ulkoilemaan eikä myöskään pullataikinan tekoon, joten päädyin leipomaan pellillisen kampanisuja. Täällä Pelkosenniemellä ne tunnetaan kampanisujen lisäksi torttuina tai sakaroina. - Lapsenlapseni kutsui niitä alussa varpaiksi.- Lapsuudenkodissani Tornionjokivarressa ne olivat voinisuja. Ohjeeni on kemijärveläisten sokeriton nopeasti sekoittamalla tehty: rasvaa, vehnäjauhoja, kermaviiliä, piimää tai jugurttia, ripaus suolaa ja vettä sopivassa suhteessa.
Kuvasarja kertoo leivontavaiheet.
Paistetaan kuumassa uunissa
Kahvipöytäkeskustelujen
aiheena on nimen lisäksi myös sakaroiden lukumäärä.Länsi-Lapissa niitä
on kolme tai neljä, mutta Kemijärvellä niitä on viisi.
Pyhäpäivä
olikin aurinkoinen ja oikealla tavalla talvinen. Hiihtoreissusta
saattoi nauttia, ei tarvinnut pelätä viime viikkojen tapaan liian jäistä
latua. Reissun jälkeen eilen leivotuttu kampanisu maistui hyvälle
kuin kuuman kaakaon kera. Ikkunasta avautui kaunis kevättalvinen
näkymä.
On mahdoton päättää,
missä puvussa elämä on tarjonnut parastaan.
(Eila Heilalaa edelleen, Tässä iässä,Tammi, 2009)
Marja-Liisa
Saunavaarasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti