Jouluisia taivaan valoja

Iltapäivän hetki Saunavaarassa tapanina.

   Viime päivien pakkasten aikaan ulkopuolista maailmaa on ollut pakko tutkailla ikkunasta. Valot ja piipusta nouseva savu ovat merkkinä siitä, että naapuritaloissa asutaan. Ikkunoista näkyy myös taloja, joiden piipuista ei nouse savut eikä pimeällä näy valoja. Näitä tällaisia taloja on useita Kemijärven ja Pelkosenniemen välilläkin. Ne kertovat väen vähenemisestä ja muuttamisesta kasvukeskuksiin. 

    Ankeuden sijasta ikkunastakin voi nähdä mielenkiintoisia ilmiöitä. Lapin taivas on avara ja joulun aikaan päivä on lyhyt. Aamu ja ilta kohtaavat, keskipäivää ei ole lainkaan ja yö pitkä.

      Tapanina kasvavan kuun sirppi nousi idästä ja samassa suunnassa oleviin pilviin heijastui vastakkaisesta suunnasta horisontin alapuolella olevan auringon valo. Ihmettelemistä kerrakseen. 

 

      Jouluaattoiltana ja -yönä taivaalla loimuavia revontulia piti ihailla pihalla ja vielä ikkunoistakin. Oli vihreää, punaista ja sinistä värileikkiä.  Lapsuudessani, monta monituista vuosikymmentä sitten revontulet olivat yhtä kiehtovat. Muistan hyvin, miten olin innoissani, kun löysin koulun luonnonopin kirjasta niille selityksen. Nyt kännykällä ottamistani kuvista saa kalpean aavistuksen revontulten leimuamisesta ja loimuamisesta. Ei ole ihme, että maapallon toiselta puolelta tullaan niitä ihailemaan.

Revontulivyö, alanurkassa avoin ovi.

 Tähtitaivaan tutkiminen on sitten aivan oma lukunsa ja varmasti kiehtova. Kännykällä kuvien ottaminen tähdistä ei onnistu. Niin tähtitaivasta kuin revontulten leikkiäkin voi ihailla muuten vain.

Aurinkoa aamupäivään joulun alla.
Tätä odotellaan.

 Onnea vuodelle tulevalle vuodelle 2015!

Marja-Liisa
Saunavaarasta

 

Niemen kirjasto on pirteä 80-vuotias :)

Kyllä minä niin mieleni pahotin, kun Niemen kirjasto täytti vuosia! Kyllä se on niin väärin, niin väärin! Koko päivä kahveeta keitettiin, trahteerattiin ja koululaisia mehutetiin. Koko päivä! Kyllä ei ole laitaa...

Ja illalla oikein juhlistettiin Kirjakahvilassa. Kyllä se on niin väärin. Kyllä ei.

Siellä vielä täytekaakkua, voi ietari sentään. Ja musiikkia. Ihan korvia vihloo.

Oliko se se sinitukkanen nainen sielä? Ai, sekö oli nyt valkohapsinen? Jaa, eikö. No mikä se sitte oli? Ahaa, joulunpunanen. Joo, pitihän se arvata, jotakin taas keksii. Koskaan ei tiiä, että mikä on päivän väri. Kyllä ei oo mitään rajaa siinäkään hommassa!

Sekö se sielä sopotti siitä historiasta, se joulunpunanen? Ai ei vai. No, kuka se sitte? Jaa ihan eri nainen. Ai joku tutkimus vai. Sellanen opintohistoria, jaaha. Joo joo. Kyllä on sekin sitte väärin, ihan väärin. Että kerrotaan historioita. Onko niissä etes mitään perää? Niin on väärin, on ei.

Ja joululaulujakin ja joku runo tai roosaruno. Voi kauhia paikka. Että siitä mieli pahottuu, niin mennee ihan matalaksi. No menee menee, ku en minä päässy sinne. No en! Ku olin reenaamassa SuurPärsky roolia kotona petin pohjalla. Juuri kun omalla kirjastolla oli tämmönen juhlallinen ja historiallinen hetki. Kyllä minä niin mieleni pahotin, kun en päässy en kyenny paikalle. Petissä vaan pärskin ja räkää ilmanvaihtoaukoista keräsin. On se niin väärin! Ja oma kirjasto vielä.

Seku on ihan maailman mukavin kirjasto ja sen asiakkaat on taatusti maailman mukavimmat asiakkaat ja sen työntekijät on kans maailman mainioimmat. Ja minä vaan pärskin, on se niin väärin...

Tiina SuurPärsky Suvannosta