Näytetään tekstit, joissa on tunniste lappi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lappi. Näytä kaikki tekstit

28.12.2014

Jouluisia taivaan valoja


Iltapäivän hetki Saunavaarassa tapanina.
   Viime päivien pakkasten aikaan ulkopuolista maailmaa on ollut pakko tutkailla ikkunasta. Valot ja piipusta nouseva savu ovat merkkinä siitä, että naapuritaloissa asutaan. Ikkunoista näkyy myös taloja, joiden piipuista ei nouse savut eikä pimeällä näy valoja. Näitä tällaisia taloja on useita Kemijärven ja Pelkosenniemen välilläkin. Ne kertovat väen vähenemisestä ja muuttamisesta kasvukeskuksiin. 

    Ankeuden sijasta ikkunastakin voi nähdä mielenkiintoisia ilmiöitä. Lapin taivas on avara ja joulun aikaan päivä on lyhyt. Aamu ja ilta kohtaavat, keskipäivää ei ole lainkaan ja yö pitkä.




      Tapanina kasvavan kuun sirppi nousi idästä ja samassa suunnassa oleviin pilviin heijastui vastakkaisesta suunnasta horisontin alapuolella olevan auringon valo. Ihmettelemistä kerrakseen. 
 









      Jouluaattoiltana ja -yönä taivaalla loimuavia revontulia piti ihailla pihalla ja vielä ikkunoistakin. Oli vihreää, punaista ja sinistä värileikkiä.  Lapsuudessani, monta monituista vuosikymmentä sitten revontulet olivat yhtä kiehtovat. Muistan hyvin, miten olin innoissani, kun löysin koulun luonnonopin kirjasta niille selityksen. Nyt kännykällä ottamistani kuvista saa kalpean aavistuksen revontulten leimuamisesta ja loimuamisesta. Ei ole ihme, että maapallon toiselta puolelta tullaan niitä ihailemaan.


Revontulivyö, alanurkassa avoin ovi.
 Tähtitaivaan tutkiminen on sitten aivan oma lukunsa ja varmasti kiehtova. Kännykällä kuvien ottaminen tähdistä ei onnistu. Niin tähtitaivasta kuin revontulten leikkiäkin voi ihailla muuten vain.

Aurinkoa aamupäivään joulun alla.
Tätä odotellaan.











 Onnea vuodelle tulevalle vuodelle 2015!

Marja-Liisa
Saunavaarasta








 


7.2.2014

Aamun hiljaisuudessa nousi aurinko

"Hiljaisuus
on äänistä ylivoimaisesti paras
Hiljaisuutta ei ole olemassa
ja siksi me emme
tule toimeen ilman sitä
Ilman hiljaisuutta
ei kuule
sitä ainoaa ääntä
jota on syytä kuunnella:
hiljaisuutta
Se kertoo mitä tehdä ja minne mennä
ja miksi
ja mitä muuta me emme
janoa täällä kuulla
Milloinkaan emme kuule toisiamme
niin hyvin
kuin hitaina hiljaisina iltoina
kun istumme pitkään kaksin
ja kuuntelemme hiljaisuutta."
- Tommy Tabermann