Lyhyt pohdinta naiseuden vaikeudesta

Mallimaailman nainen on laiha, pitkä ja rinnaton. Kansalaisen suusta täydellinen nainen on kurvikas. Hollywood-nainen on laiha, iso rintainen, perseinen ja pitkä tukkainen. Naisella tulee olla korkokengät ja naisen tulee käydä töissä. EI! Naisen tulee olla kotona ja hoitaa perhettään ja lapsia kotona vähintään kolmevuotiaaksi. Oikea nainen rintaruokkii ja synnyttää alateitse.

Kylläpä nainen saa ristiriitaisia viestejä. Itse olen monet kerrat tuhahtanut mielessäni naisen kurveihin liittyvissä keskusteluissa. ”Kyllä OIKEALLA naisella pitää olla kurveja!” Jaaha, olin nainen viimeksi kun vessassa kävin. Kurveja ei ole, eikä varmaan tule. Tiedän silti olevani ihan OIKEA nainen. 

Kuka meille näitä paineita luo? Yheiskunta? Miehet? Muotisuunnittelijat? Ei mielestäni. Vaan ihan se toinen kanssa sisar, NAINEN. Nainen on naiselle susi.

Parhaimmillaan nainen voi olla naiselle ystävä, toveri jolle voi kertoa kaiken. Ystävä jonka tukeen voi luottaa kävi miten kävi. Silti nainen on yleensä ensimmäisenä arvostelemassa toista naista. Miksi?

Naiseutta on erilaista. Jokaisella on omatapansa olla nainen. Toiselle sopii urapolku ja toiselle kotisohva. Se ei tee kenestäkään sen huonompaa tahi parempaa naista. Ollaanko tästä lähtien vähän parempia toisillemme? 

SISKOT, PYSYKÄÄ LUJINA! PYSYKÄÄ ITSENÄNNE!

-Janni 

Ps. Hyvää LAUANTAITA kaikille!

Aamun hiljaisuudessa nousi aurinko

"Hiljaisuus
on äänistä ylivoimaisesti paras
Hiljaisuutta ei ole olemassa
ja siksi me emme
tule toimeen ilman sitä
Ilman hiljaisuutta
ei kuule
sitä ainoaa ääntä
jota on syytä kuunnella:
hiljaisuutta
Se kertoo mitä tehdä ja minne mennä
ja miksi
ja mitä muuta me emme
janoa täällä kuulla
Milloinkaan emme kuule toisiamme
niin hyvin
kuin hitaina hiljaisina iltoina
kun istumme pitkään kaksin
ja kuuntelemme hiljaisuutta."

- Tommy Tabermann

TUMPPI

Palasin vanhan "ystäväni" luo viime kesänä. Tämä kuumapäinen, savuava "ystäväni" oli ollut poissa elämästäni jo nelisen vuotta. Salakavalasti se hiippaili tyttöjenillan myötä takaisin käsilaukkuuni ja sormieni väliin.

Hengitykseni huomasi tämän ensimmäisenä. Hengästyin nopeammin. Pääni huomasi tämän aamuisin. Aamuäreyteni nousi uusiin lukemiin ja helpottui vasta "ystäväni" syttymisen myötä.

"Ystäväni" poistaminen elämästäni oli paljon helpompaa ensimmäisellä kerralla. Oli parempi syy lopettaa kuin minä itse.

Mutta minä teen sen uudelleen, itseni vuoksi, TUMPPAAN.

Nikotiinilaastari pakaraan ja lenkille.

Terveellistä uutta vuotta!

-Janni

Ps. Tässä syitä tumpata

Joulu on taas, Joulu on taas, Ja voi kuinka meil on hauskaa...?

"Että minä vihaan tätä joulu hössötystä!" Lause jonka minä sanoin neljä vuotta sitten. Tai oikeastaan sanon vieläkin. Paino sanalla HÖSSÖTYS.

Suhtautumistani jouluun on muuttanut  kymmenen sormea ja kymmenen varvasta. Tai siis tätä nykyä kaksikymmentä sormea ja varvasta. Lapseni. Ennen heitä joululla ei ollut merkitystä(paitsi tietenkin silloin kun itse olin lapsi.) Ennen ei ollut tarvetta vaihtaa jouluverhoja, saati viritellä jouluvaloja tai leipoa piparkakkuja. Nyt sitä haluaa omille lapsilleen samanlaisen joulun odotuksen riemun kuin itsellä oli lapsena.

Pikkuveljeni ja poikieni leipomia tähtitorttuja

Näen joulun aikana perheelle ja yhdessä ololle. Rauhoittumiselle. Nostaa pöydälle piparitaikina ja katsoa suurimmanosan taikinasta häviävän pienillä sormilla pieniin suihin. Pellille saa nostella mitä muodokkaimpia porsaita, sydämiä ja ukkoja. Illalla saa istuskella kynttilöiden valossa kuuma glögimuki kädessä.

Jokapäivä postilaatikkoon kolahtava mainos/lelulehti luo täysin toisenlaisen tunnelman. "Haluan tuon, Haluan tuon, tuon, tuon..." Joo, haluat. Et tarvitse. Leikit sillä 15 minuuttia ja sitten se lojuu laatikon pohjalla. Pätee niin aikuisiin kuin lapsiin. On kiva antaa ja saada lahjoja, mutta kohtuudella. Tyhjänpäiväisen muoviroskan voi jättää kauppaan.

Jouluhössöttämisestä pahinta on kuitenkin ehkä täydellisyyden tavoittelu. Voivotellaan vähän vinoa ja harvaa kuusta. Porkkanalaatikko kärähti reunoilta ja kinkku oli päässyt vähän kuivahtamaan. Eikä millään kerennyt pesemään sitä perimmäistä kaapin nurkkaa... Jouluista kuitenkin mieleen jää se, että ollaan oltu yhdessä perheen kesken. Nautittu toistemme seurasta. Ei se kärähtänyt porkkanalaatikko.

Itse hidastan ja rauhoitun. Lähden poikien kanssa pihalle metsästämään tontun jälkiä hangelta.

Iltasella taidan lämmäyttää glögin, nykässä villasukat jalkaan, napata sen pikkasen kärähtäneen piparin ja köllähtää sohvalle odottamaan joulua. Kyllä se sieltä tulee kunhan malttaa ootella rauhassa.

Rauhallista joulun odotusta.

-Janni

ps. Itsenäisyyspäivänä voisi näyttää teeveestä, Tuntemattoman sotilaan lisäksi,Täällä pohjantähden alla.