19.11.2014

Tuiki taivaallista

On savusiikaa, puikulapottua, hirvikäristystä, sienisalaattia, muikkulaatikkoa, puolukkasurvosta. Löytyy mustikkapiirakkaa, vattuhilloa, mustaherukkasosetta – hilloista eli lakoista puhumattakaan.

Yrtit kasvavat kesäisin kiittäen aurinkoa, joka paistaa yötä päivää. Valkosipuli ja purjo nauttivat luonteelleen sopivasta arktisesta ilmastosta. Kaarnikat (tutuille variksenmarjat) pullistuvat ylpeydestä vaarojen rinteillä. Karpalot juoksuttavat naisihmisiä pitkin jänkiä roudan jo jähmettäessä maita, hirvet ja teeripoikueet miehiä.

Kevätauringon valo paahduttaa ahkerimmat pilkkijät, jotka nostelevat jäälle ahvenen toisensa perään. Madekoukkujen salat paljastetaan vain toisille asiaan uskoville. Isot hauet nauravat viiksiinsä, kunnes pyörähtävät pullina lautaselle.

Luonnon herkuilla ei lihomaan pääse, jos ne itse kasvattaa, kerää tai pyytää.

Joskus voi myös kokea mielen katiskat; nauttia hämyisestä marraskuun illasta revontulien ja tähtien syttyessä taivaalle, ensimmäisen lumen naristessa kenkien alla.



Elämä Pelkosenniemellä on yhtä herkkua.

Kaisu

12.11.2014

Liukastumisen torjuntaa

Hyvin pitää nastoitettu liukueste kengän kantapäässä ja seniorin pystyssä!


Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat vaanivat  ulko-oven takana, mutta Pelkosenniemen  senioreilla ulkona liikkuminen on aikaisempaa turvallisempaa.

Vanhusneuvoston aloitteestaPelkosenniemen kunta päättänyt kustantaa kengän kantaan laitettavat liukuesteet yli 65-vuotialle asukkailleen, jotta mummot ja papat pysyisvät pystössä kylien raiteilla ja pihamailla liikkuessaan. Meidän vanhemman väen taspainonhallinta voi pettää ja kaatumiset voivat johtaa pitkiin ja kalliisiin sairaalajaksoihin. Liukuesteillä toivotaan vähennettävän  näitä kuluja.
Sopiva koko korkokenkäänkin löytyy

Tänään marraskuun 12. päivänä oli Asuste- ja Kenkä Pesosella tungosta, kun porinakerhosta palaavat eläkeläiset kävivät sovittamassa kenkiinsä sopivia liukesteitä. Joutuisimmat ovat jo aikaisemmin hakeneet omansa. Liukuesteitä voi käydä hakemassa
myöhemminkin talven aikana. Tälle syksylle on varattu 60 paria ja ensi vuoden puolelle enemmän.

 Jakotilaisuudessa oli mukana kunnan puolesta  uusi sosiaalisihteeri Kari Hyötylä, joka kuvassa keskustelee Toivo Sannelvuon ja Pirkko Autioniemen kanssa. Toivo on lähdössä testaamaan liukuesteitä Kilpiaavalle.

Pelkosenniemen vanhusväestö kiittää kunnan päättäjiä ja virkamiehiä ikäihmisten liukastumisten  torjunnassa! Erityiskiitos kunnanjohtajalle Erkki Parkkiselle!

Yritämme pysyä pystyssä!


Yli 65-vuotiaiden puolesta                                  Marja-Liisa

2.11.2014

Uusi koti



Ohi olimme menossa jo kun silmät seisahtuivat. Tontteja myytävänä.


Onni asui siinä repussa jonka painoa pakoon kuljimme. Tekemisen puute edessämme.

Lappi oli kulkenut miehen mielessä. Kymmenet vuodet vaivannut.

Iski minuun kun tunturiin tutustuin. Järvi sopivalla etäisyydellä. Järvien välissä syntyneelle. Vene airoineen. Kalastajan muijana makoilisin. Tunturin tuulissa vaeltaisin. Marjat eksyvän etäisyydellä.

Lainaamme lappilaisten luomaa kunnes tulemme portille josta harva on takaisin palannut.

Kiitos että olimme tervetulleet Suomen Sydämeen.


Kaija Forsström