Kurkistus Pelkosenniemen kirjaston syntyvaiheisiin

Vähän yli 80 vuotta sitten sai alkunsa yksi Pelkosenniemen kunnan käytetyimmistä palveluista. No kirjasto tietenkin! Pelkosenniemen kantakirjasto aloitti toimintansa vuoden 1933 heinäkuussa.  Kirjastoa pidettiin kunnantalolla pienessä huoneessa kahtena iltana viikossa.  Se oli avoinna kaksi tuntia kerrallaan. Ensimmäinen kirjastonhoitaja oli postineiti Toini Eenberg. Toini valittiin kirjastonhoitajaksi, koska hän oli ainoa paikkakuntalainen, joka oli käynyt työhön vaaditun kirjastokurssin.

Jostain syystä Toini ei jatkanut enää seuraavana vuonna kirjastonhoitajapestiään, vaikka hän toimi kirjaston johtokunnassa tämän jälkeenkin. Olisikohan syyn ollut naimisiinmeno, sillä hänet tunnettiin vuodesta 1934 alkaen Toini Hallavuorena. Toinin jälkeen kirjastonhoitajaksi tuli neiti Anne Esko.

Kantakirjasto ei ollut aluksi suuren suuri kirjamäärältään. Kirjoja oli ensimmäisen vuoden lopussa 162 kappaletta. Noin puolet kirjoista oli saatu lahjoituksena Iltalehdeltä. Mikä oli tuo mystinen Iltalehti, joka lahjoitteli kymmenittäin kirjoja pienelle itälappilaiselle kunnalle? Helsingissä toimi vuosina 1919–1930 Iltalehti, jonka omisti Oy Uusi Suomi. Se, miksi tämä koko toimintansa ajan tappiollinen Iltalehti olisi lahjoittanut kirjoja Pelkosenniemelle kirjastoon, on ainakin minulle suuri mysteeri. Kirjat olivat jo ennen kantakirjaston perustamista kunnan hallussa, mutta niistä muodostettua kirjastoa hoiti silloin Pelkosenniemen suojeluskunta.

Saunavaarassakin oli jo tuolloin oma kirjasto, jota kutsuttiin joko Nuortenkirjastoksi tai Saunavaaran lainakirjastoksi. Kirjasto oli kantakirjaston syntyaikoihin ahkerassa käytössä. Myös sen kirjoista osa oli Iltalehden lahjoittamia. Saunavaaran lainakirjastolla oli oma kannatusyhdistys, joka kirjaston toiminnasta vastasi. Sen kirjastokokoelma oli kantakirjaston perustamisen aikoihin suurempi kuin kantakirjaston.

Näin alkaa Pelkosenniemen kantakirjaston KANTAKIRJA eli hankintaluettelo

Historian tutkiminen on mielenkiintoista. Olen istunut monta päivää viikossa marraskuusta tämän kuun alkuun asti Pelkosenniemen kunnantalolla  tutkien kunnanarkistoon tallennettuja tietoja Pelkosenniemen kirjaston vaiheista. Teen aiheesta opinnäytetyötä, joka alkaa olla pientä loppusilausta vaille valmis. Tämä asia on vaivannut päätäni – enimmäkseen hyvällä tavalla – nyt jo vuoden ajan. Niinpä ajattelin kertoa siitä tässä blogissakin pieniä paloja silloin tällöin.

Kotona paras - myös opiskella

Ulkona tuiskuttaa lunta, selän takana kohisee ja jytyää tuli vanhassa pystyuunissa. Nostan jakkaran tietokonepöydälle kyljelleen, läppärin sen päälle ja aloitan hommat. Jo vähän yli kolme vuotta olen välttynyt lähtemästä kouluun, satoi tai paistoi; opiskellut kotona kirjasto- ja tietopalvelun tradenomin tutkintoa. Etäopiskelua, tai monimuoto-opiskelua. Joka tapauksessa uusi, erilainen tapa käydä koulua. Aiemmin etätyötä tehneenä tällainen mahdollisuus opiskella kotona tutui houkuttelevalta.

Minunkaan opiskeluni eivät olisi koskaan alkaneet, jos tällaista tilaisuutta ei olisi tullut. Tuskinpa olisin pakannut kamppeitani ja lähtenyt Ouluun opiskelemaan kolmeksi ja puoleksi vuodeksi, vaikka tämä ala jo joskus lukioaikana (yli 30 vuotta sitten) kiinnosti. Nyt nykyteknologian ja KIRLAPPI-projektin kautta se on ollut mahdollista Suvannosta käsin. Se on etäopiskelun paras puoli: opiskella siellä, missä haluaa asua. Tämän kirjastoalan koulutuksen järjestää Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Se on suunnattu pääasiassa lappilaisille opiskelijoille, joten melkein kaikki lähipäivät ovat olleet Rovaniemellä. Tosin viime keväänä teimme yhden kahden päivän reissun Ouluun, koska rovaniemeläisetkin opiskelijat tahtoivat reissata.

Lähipäiviä on ollut 4-5 kevätlukukaudella ja saman verran syksyllä, yksi tai kaksi päivää kerrallaan. Koulutus on kokopäiväopiskelua, mutta se on järjestetty niin, että sen voi tehdä myös työn ohella. Mukana onkin useita pitkään kirjastotyötä tehneitä ja kirjastossa työskenteleviä opiskelijoita. Meille uusille alalle pyrkiville se on valtava rikkaus. Opiskelu on suunniteltu niin, että käytännön työssä olevat voivat jakaa kokemuksiaan ja sillä tavoin suorittaa osan tutkinnosta. Mutta homma toimii myös toisin päin: asiakkaana kirjastossa vuosikymmeniä olleilla ihmisillä voi olla tuoreita näkökulmia tarjottavana kirjastotyöhön.

Opiskelu tapahtuu internetin välityksellä. Netin kautta tulevat luennot kolmena iltana viikossa. Tai tulivat vielä viime syksynä, sillä nyt on minun osaltani jo kaikki luentokurssit kasassa ja työn alla on enää lopputyö. Luennot ja keskustelut käytiin ILincin välityksellä. Tietokoneeseen ladattiin ohjelma, jonka kautta luennoitsijat pitivät tunnit, joihin saattoi osallistua kuuntelemalla ja kommentoimalla joko chat-ikkunaan tai pyytämällä puheenvuoroa. Ryhmätyötilassa kaikkien mikrofonit olivat auki yhtä aikaa, jolloin keskustelu sujui kuin ainakin luokkatilassa, tosin yhteyksistä johtuen hiukan viiveellä. Lisävarustuksena kotiopiskeluun tarvitaan vain headset eli kuulokkeet, joissa on myös mikrofoni. Ja sellaisethan eivät monta kymppiä maksa. Kielten luennoilla oli enimmäkseen oltava paikalla, mutta muilla kursseilla oli mahdollista kuunnella suurin osa luennoista myös jälkeenpäin. Se ei vaan ole yhtä mukavaa, kun ei voi osallistua kommentoimalla ja kysymällä. Tekninen tuli oli koko ajan saatavilla.

Muu opiskelu tapahtuikin sitten itsenäisesti. Tehtävät tehtiin internetiä ja kirjallisuutta hyväksi käyttäen omatoimisesti. Käytössä oli oppimisalusta eli Moodle, josta tehtävät löytyivät. Sinne ne myös palautettiin ja sinne kommentoitiin muiden kirjoituksia. Keskustelu kävi vilkkaana. Seminaarityöt esiteltiin ILincissä tai jaettiin muiden nähtäville Moodlessa. Kielten tentit tehtiin pääasiassa lähipäivinä, mutta muut tentit oli suunniteltu niin, että ne voi tehdä kotona internetin kautta. Ja vaikka kaikki oppimateriaali on kotona koko ajan saatavilla, ei tenteistä selvinnyt lukematta ja valmistautumatta huolella.

Kotona oman opiskeluympäristönsä voi muokata mieleisekseen. Minäkin olen viime viikot käyttänyt tietokonetta suurimmaksi osaksi seisaaltani. Siihen on syynsä: pitkän päivän istuminen on tappavaa. Se pysäyttää aineenvaihdunnan, laittaa elimistön lepotilaan ja altistaa monelle kansansairaudelle. On myös aivan liian helppoa istua huonossa asennossa, kasaan lysähtäneenä, jolloin selkä joutuu koetukselle. Seisoessa tulee liikuttua vähän koko ajan. Se pitää myös mielen vireämpänä. Lisää pitkällisen istumisen vaaroista ja seisaaltaan työskentelyn ihanuudesta voi katsoa esimerkiksi ohjelmasta Prisma Studio.

Etäopiskelun vaikeus on siinä, missä sen helppouskin: kotona olemisessa. Kotona on tarjolla paljon muutakin tekemistä. Juuri nyt pitäisi pestä pyykkiä ja vaihtaa kukkiin multia. Villakoiratkin voivat hyökätä sänkyjen ja pöytien alta häiritsemään keskittymistä. Ja syksyllä ja keväällä ulkonakin olisi parempaa tekemistä. Vähitellen löytyy kuitenkin työrytmi, johon ei vaikuta kotiympäristön tehtävät aivan niin helposti. Toisaalta tärkeät reissut ja tekemiset on helpompi suunnitella ja toteuttaa, kun ei ole läsnäolopakkoa. Opiskella voi silloin kun on aikaa. Varsinkin alkuvaiheessa kaipasi myös opiskelutovereita. Mutta pikkuhiljaa kaverit oppi tuntemaan myös netin kautta: luentojen, ryhmätöiden ja oppimisympäristön keskustelujen kautta. Lähipäivinä tavatessa tuntuikin, että tämän porukan olen jo tuntenut kauan.

Etäopiskelussa on hyvin riippuvainen internet-yhteyden toimimisesta. Sen kanssa oli välillä ongelmia. Varsinkin kevättalvella laskettelu- ja hiihtokauden aikana Pyhän kansoittavat hiihtolomalaiset tukkivat helposti myös mobiiliyhteydet. Onneksi laajakaista tekee tuloaan. Se takaa vielä paremmat mahdollisuudet niin etäopiskeluun kuin etätyönkin tekemiseen. 

Kirjoittajakoulu heräsi henkiin

Pelkosenniemen Kirjoittajakoulu on herännyt henkiin pienen hiljaiselon jälkeen. Pieni tarkoittaa paria kolmea vuotta. Nyt kokoonnutaan kerran kuussa kirjastossa ja pitempi aika kerrallaan.

Mistä kaikki alkoikaan? Vuonna 2003 kirjailija Seppo Saraspää vieraili Niemen kirjastossa vetämässä viikonlopun mittaisen kirjoittajakurssin. Kurssi oli innostava ja kokoontumisia jatkettiin kirjoittajaohjaaja Pirjo Maunun johdolla kansalaisopiston ja kirjaston siipien suojissa.

Kirjoittajat olivat ahkeria ja porukalta syntyi yhteinen tarinamoniste aina lukukauden päätteeksi. Yhdessä kokeiltiin kirjoittamisen eri lajeja. Tuli kertomuksia, tarinoita, novelleja, muisteluksia, perinnetekstejä, pakinoita ja runoja. Tuli tosipohjaisia juttuja ja tuli mielikuvitusta, fiktiota.

Runorakeita ilmestyi 2006 ja siinä oli tämä Juhani Jaakkolan runo:

Ikkunoita

Neliöitä, suorakaiteisia, pyöreitä,
useista valoa kirkasta,
aukkoja ilman laseja.

Tuijotan ruutua erästä,
on reunoissa rautaa, terästä
keskellä pieniä sirpaleita
kaikki murskana,
iäksi rikottuna.


Lopulta ryhdyttiin kirjoittamaan näytelmää. Suvantolaiset osallistujat halusivat kirjoittaa Suvannon kylän historiasta kertovan näytelmän. Näytelmän kirjoittaminen oli pitkällinen ja monivaiheinen prosessi. Käsikirjoitus valmistui aikanaan ja sai nimekseen Tanssikirves. Se tehtiin esitykseksi asti hieman eri kokoonpanolla kuin käsikirjoitus. Esittäjäryhmä nimesi itsensä Tulikoiksi ja ryhmä oli nimensä veroinen. Näytelmää esitettiin kymmenisen kertaa lähialueilla ja se nähtiin myös Posion Teatterihelinöissä keväällä 2010 ja sai hyvät arvostelut.

Näytelmän kirjoitus ja esittäminen vei voimat ja ryhmä tarvitsi lepotauon. Nyt kuitenkin on kynät teroitettu, näppäimistöt pyyhitty ja aivoissa avattu tarinatiedosto. Kaikki kirjoittamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita Niemen Kirjoittajakouluun. Siellä on mukava jakaa kirjoituskokemuksia ja tekstejä hyvässä seurassa.

Ehkäpä nyt jo keksittäisiin kirjoittajaryhmälle oikea nimikin. Sitä on yritetty vuodesta 2003 lähtien. Niin kauan puhutaan Pelkosenniemen Kirjoittajakoulusta kunnes keksitään.

Seuraava kokoontuminen on lauantaina 25.1. klo 11.30-16.30 kirjastossa. Vetäjänä toimii Pirjo Maunu.


Kirjoitusterveisin Tiina