16.12.2013

Yhteisöllisyys voimavarana

Kirjoittanut: Marja-Liisa Oinas


Kotikuntamme Pelkosenniemi on palkittu ihan EU:ssa asti Arjen Turvaa -hankkeesta lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämisestä sekä Sompion kirjasto monipuolisesta kirjastotoiminnasta. Onnittelut!

Mielestäni kummassakin hankkeessa on vahvasti mukana yhteisöllisyys, joka on voimakkaasti läsnä myös Pelkosenniemen ikäihmisten toiminnassa ja kylien yhteisriennoissa kuten syksyisten hirvipeijaisten järjestelyissä. Yhdessä tekeminen ja työn tuloksista yhdessä iloitseminen on viime viikkoina kulminoitunut joulumyyjäisiin, niihin valmistautumiseen ja mukana oloon joko myyjänä tai ostajana. On ollut kyläyhdistyksen, seurakunnan ja Naavan myyjäiset. Moni sukka- ja lapaspari on vaihtanut omistajaa. Eri-ikäiset kuntalaiset ovat kokoontuneet laulamaan joululauluja niin kirkkoon kuin puurojuhliin.

Pelkosenniemen eläkeläisten keskuudessa vapaaehtoistoiminta on vilkasta. Moni on mukana samanaikaisesti myös seurakunnan ja SPR:n vapaaehtoisena. Yhteistyön taidon näyte on yhdistyksen palvelevan vapaaehtoistoiminnan organisoima kaikille kutojille avoimet sukkatalkoot. Syksyn aikana kertyi 26 sukkaparia yli 50 kutojalta. Nyt sukat on luovutettu Palvelukoti Onnelaan asukkaille, terveyskeskuksen vuodeosastolle ja kotipalvelulle. - Nyt sukkia kudotaan VPK:n nuorille.

Yhdessä matkustamisen iloa oli viime viikolla aistittavissa eläkeläisten pikkujoulumatkalla Tanhuaan. Mukana oli myös vieraita Utsjoelta. Jouluruoka oli maittavaa ja savukoskiseen tapaan ohjelma monipuolista sekä arpajaisvoittoja paljon. Täydessä linja-autossa oli tunnelmaa, kerrankin oli hyvää aikaa vaihtaa kuulumisia vieruskaverin kanssa.

Kaiken yhdessä tekemisen jälkeen on aika siirtyä kotijoulun valmisteluun ja odottamaan viittä pientä lastenlasta jouluvieraaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti