10.12.2013

HURRAA! Vuoden Kirjastokehittäjä 2013 palkinto Sompion kirjastolle!


Pelkosenniemen, Savukosken ja Sodankylän yhteinen Sompion kirjasto palkittiin opetus- ja kulttuuriministeriön tämän vuoden Kirjastokehittäjä –palkinnolla. Palkinnon sai myös toinen vastaavanlainen kolmen kunnan seutukirjasto Etelä-Savosta Toenperän kirjasto, johon kuuluvat Joroinen, Juva ja Rantasalmi.
- Tänä vuonna olemme valinneet kirjastokehittäjäpalkinnon saajiksi kaksi kirjastoa, jotka molemmat ovat toiminnallaan osoittaneet, että ylirajainen yhteistyö, ennakkoluulottomuus ja ripaus luovaa hulluutta saavat pienenkin kirjaston säteilemään laajasti paikalliseen elämään ja arkeen, sanoi palkinnon luovuttanut johtaja Jukka Liedes.

Hurraa, että Pelkosenniemen, Savukosken ja Sodankylän kunnat lähtivät ennakkoluulottomaan ylirajaiseen kirjastoyhteistyöhön vuonna 2009. ” Tämä seutukirjasto on osoittanut vääräksi hokeman, jonka mukaan pienten ei kannata lyödä ”hynttyitä yhteen”, päinvastoin. Kolmen kunnan väestö saa nauttia varsin runsaasta palvelutarjonnasta, kun pienet voimavarat hyödynnetään luovasti, tehokkaasti ja osaavasti. ”, todetaan Sompion kirjaston palkintoperusteissa.

Kuntia usutetaan yhteistyöhön ja yhdistymiseen, koska hallitus mielii vähentää kuntien lukumäärää radikaalisti. Mutta mikä on järkevää ja käytännöllistä? Miten saadaan palvelut pidettyä alueella?

Vapaaehtoinen, itsenäisten kuntien välinen yhteistyö auttaa palveluiden järjestämisessä. Resursseja voidaan silloin käyttää yhteiseksi hyväksi koko alueella. Ainakin kirjastotoiminnan osalta tämä on toiminut hyvin. Kirjastot ovat aina olleet edistyksellisiä yhteistyön tekemisessä. Lapissa perustettiin jo vuonna 1992 Aurora kirjasto –kimppa, johon aluksi kuului viisi kunnankirjastoa. Aurora porukka lähti rakentamaan yhteistä atk-pohjaista kirjastojärjestelmää. Sen ansiosta meillä on nyt Lapin kirjasto -niminen viidentoista kirjaston yhteinen kimppa ja monipuoliset kirjastopalvelut ympäri Lappia. Loput kuusi kirjastoa saadaan toivon mukaan kimppaan mukaan tulevina vuosina.

Sompion kirjaston yhteistoiminta perustuu kuntien väliseen sopimukseen. Kirjastolla on yhteinen budjetti, joka jaetaan prosenttiperusteella kuntien kesken. Henkilökunta työskentelee kirjastotoiminnasta vastaavan kunnan eli Sodankylän alaisuudessa. Näin mahdollistuu henkilöresurssien tehokas käyttö ja sijaistaminen eri toimipisteissä. Sompion kirjasto on alueensa asukkaita, loma-asukkaita ja matkailijoita varten.

Palkinnon jakoperusteissa sanotaan myös:
”Runokirjakahvilaa, tarinatupia, sanataidepajoja, senioreiden lukupiiriä, itsepalvelukokoustilaa, kirjojen julkistamistilaisuuksia, satutunteja, käsityökerhoa, kauhukammaria, Lukuintoa, luentoja, nukketeatteria, konsertteja, itsepalvelulehtisalia ja runopiiriä. Lapsille, perheille, saamenkielisille, nuorille, ikääntyneille ja erityisryhmille löytyy tapahtumia. Tämä kirjasto levittää hyvinvointia aivan konkreettisesti: kirjastoauton matkassa sivukylille kulkevat niin kirjallisuus kuin lääkkeetkin."
Sekä:
”Rakkaudesta kirjallisuuteen, asiakkaiden tarpeita kuunnellen, verkostoituen, joustavasti organisoiden ja rohkeasti uuteen heittäytyen Sompion kirjasto on runsauden sarvi ja hieno esimerkki siitä, miten monipuolisesti kirjasto voi ympäröivää yhteisöään palvella.


Tänään 10.12. tarjoamme Vuoden Kirjastokehittäjä -palkintokahvit kaikille ihanille asiakkaillemme Sompion kirjaston Pelkosenniemen toimipisteessä klo 13-19. Ja klo 18 alkaen vietetään Kirjakahvila –iltaa. Vieraana on Eero Kuikanmäki ja hänen aiheenaan Hyvä ja paha nuorten fantasiakirjallisuudessa.

Lämpimästi tervetuloa kirjastoon!

Tiina Heinänen

www.sompionkirjasto.fi

PS.
Ke 11.12. klo 10-19 jouluinen glögitarjoilu palkinnon kunniaksi Sompion kirjaston Sodankylän toimipisteessä.
To 12.12. klo 12-19 palkintokahvit Sompion kirjaston Savukosken toimipisteessä. Ja klo 18 alkaen Kirjakahvila –ilta, jossa vieraina Veera Väistö ja Markku Mäkinen, jotka viettivät kokonaisen vuodenkierron pohjoisen luonnossa vaeltaen.

PS2 Ilman luovaa hulluutta ei pysy järjissään!




1 kommentti:

  1. Suurenmoiset onnittelut Sompion kirjastolle! Muihin toimipisteisiin en ole tutustunut, mutta Pelkosenniemen kirjasto ainakin on ihan loistava ja palkintonsa ansainnut.

    VastaaPoista