2.7.2014

Tähän kouluun pääsee vain kesällä!



Museokoulu Suvannon kylässä aloitti kesälukukauden viime sunnuntaina. Koulua käydään neljä viikkoa joka päivä klo 12-17. Koulunkäynti näin kesällä on leppoisaa ja kiireetöntä, jälki-istuntoon ei jää kovin helpolla.

Moni viihtyy vanhoissa pulpeteissa istuksimassa ja miettimässä menneitä kouluaikoja joko haikaillen tai helpottuneena siitä, että ne ajat ovat ohi. Vanha luokkahuone ja koulun keittiö henkivät nostalgiaa. Koulu remontoitiin 1990-luvun alussa vanhaa kunnioittaen Museoviraston johdolla.

Koulussa ei enää tarjoilla velliä tai puuroa vaan herkutellaan reilusti vohveleilla hillon ja kermavaahdon kera :)

Koulun sivurakennuksessa toimii kyläyhdistyksen kirpputori. Sieltä voi löytää mukavan kesäkirjan tai niin tarpeellisen tyylikkän keittiöessun tai jonkin muun tarve-esineen.

Entisaikaan kirpputorilla majaili opettajan lehmä ja ehkä jokunen kanakin. Se on siis vanha navetta, pikkiriikkinen sellainen.

Koululla voi tutustua kiinnostavaan valokuvanäyttelyyn. Näytillä on Esko Männikön ja Lauri Yli-Tepsan kuvia Suvannosta 1970 ja 1980 -luvuilta. Kuvissa nähdään vanhojen peräpohjalaisten rakennusten kunnostustöitä sekä Suvannon kylän asukkaita.

Näyttely sai nimekseen ITYLLI. Ja aikamoinen nostalginen idyllihän tässäkin kuvassa meitä tervehtii vuosikymmenten takaa.

Museokoulun kesälukukausi kestää sunnuntaihin 27.7.2014 saakka. Koulu on avoinna joka päivä klo 12-17. Kylän nuoret toimivat koulun oppaina.

Koulu on helppo löytää opastetaulujen avulla, osoite on Repopalontie 9. Jos tulee kysyttävää, voi soittaa Tiina Heinäselle 040 707 6376.

Suvannon kyläyhdistys ry toivottaa isot ja pienet tervetulleiksi koulun penkille!

www.suvannonkyla.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti