20.4.2014

Määrittelyn vaikeus


Tyyliteltyjä pääsiäiskukkia,
nuoruuden muistoja!
Oletko koskaan ajatellut olevasi talo?
Lapsuus perusta,
Nuoruus avaria ikkunoita.
Keski -ikä on avoin ovi,
Kaikki tilat käytössä,
Tiet lähteä ja palata,
Vanhuus,
Huone johon ei ole avainta tarvita.

Eeva Heilalan runokoelmasta Tässä iässä.

Ikään, ikääntymiseen ja ikäpolviin liittyy monia itsepintaisia uskomuksia ja perusteettomia yleistyksiä, jotka ovat toisinaan jopa keskenään ristiriitaisia. Esimerkiksi vanhuudesta puhuttaessa ikäihmisiä edustavat milloin runsaasti apua ja hoivaa tarvitsevat, milloin taas aktiiviset seniorit.
Mielenkiinnolla luin netistä jukaisua Ikäpolvien taju – Elämänkulku ja ikäpolvet muuttuvassa maailmassa. Siinä elämänkulkuun, ikään ja ikäpolviin liittyviä kysymyksiä pohtivat tutkijat ja eri ikäpolviin kuuluvat ihmiset (www.vtkl.fi → sähköiset julkaisut www.ikapolvet.fi).
Julkaisussa on tutkittu mm. sitä, mitä nimitystä eläkeikäiset ihmiset halusivat käyttää itsestään ja mitä nimitystä nuoremmat ikäluokat heistä käyttivät. Seniori-nimitys oli kaikkien ikäluokkien vastaajien suosikki, mutta nuoremmat vastaajat suosivat myös sanoja ikäihminen  ja ikääntyvä. Vanhus-sana oli selvästi epäsuosiossa, vaikka meistä jokainen iästä riippumatta vanhenee. Uusi vanhuspalvelulakikin jaottelee vanhuuseläkeikäiset omillaan toimeentuleviin ikääntyneisiin ja apua ja hoivaa tarvitseviin iäkkäisiin. 

Onneksi erilaisia lomakkeita täyttäessäni voi huoletta rastittaa kohdan eläkeläinen miettimättä, mihin eläkkeellä olevien ryhmään vanhuspalvelulain tai muiden ihmisten mielessä kuuluun.
Meillä Pelkosenniemen senioreilla/ikääntyvillä/eläkeläisillä  on tänä talvena ollut monta ilon aihetta.

Kemijoen jäällä on ollut mahtavat hiihto-olosuhteet. Nyt pitää olla
jo varovainen jäällä liikkumisessa.
1) Ensinnäkin olemme saaneet nauttia monta viikkoa upeista valkoisista hangista.
 Olemme voineet kuntomme mukaan käydä hiihtämässä joko tunturissa, aavoilla tai jäällä. Meillä on niin kaunis luonto.
2) Kuntamme väestöstä eläikäisiä on huomattava osa ja siksi on hyvä, että Kylässä hyvä, kotona paras 2 -hanke jalkautuu koko kunnan alueelle.  Se on Sodankylän Vanhustenkotiyhdistys ry:n hallinnoima ja RAY:n rahoittama kolmivuotinen hanke vuosille 2014 -2016 (www.missaparas.fi).
Hankkeen päätavoitteena on luoda läheisauttamisen, vertaistuen ja vapaaehtoistoiminnan verkosto maaseutukylissä asuvien ikäihmisten tueksi. Jo tälle keväälle on tarjolla tablettitietokoneen käyttökursseja ja liikuntaan painottunutta vertaisveturikoulutusta. Nyt vain joukolla mukaan!

3) Eri yhdistykset ja niiden mukana kuntamme ainoa eläkeläisjärjestö saanevat entisen alakoulun tiloihin kauan kaivatun kokoontumistilan, jossa voidaan kokoustaa ja pitää kerhoja niin keskellä päivää kuin iltasellakin. Toivottavasti sinne saadaan lukolliset kaapit kullekin järjestölle ja tietenkin kahvinkeittomahdollisuus. Lisätoiveena voisi olla dataprojektorin käyttömahdollisuus. Uskon, että käyttövuoroista pystytään sopimaan ja tila tulee pysymään hyvässä kunnossa. Kiitos kunnalle!
4) Kunnan kotisivuilta löytyy nyt vanhusneuvoston kokoonpano ja toimintasuunnitelma tälle vuodelle. Neuvosto toimii ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien puolestapuhujana -   kunnassamme sosiaaliosaston alaisena. Nyt pitää toivoa niin, että kunnalliset vanhusneuvostot säilyvät SOTE-uudistuksessa ja niiden kokemusasiantuntemusta käytetään hyväksi lähipalvelujen perustason lähipalvelujen turvaamisessa.

Pääsiäisenalusviikon olin eläkeläisten asioiden tiimoilta kolme päivää Etelä-Suomessa kokousmatkalla ja siksi ajatukseni pyörivät ikääntymisen ympärillä.

Pääsiäisterveisin  Marja-Liisa









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti