28.5.2014

Linturetki

Pelkosenniemen koulun 1.-4- luokkalaiset tekivät lasten lintuviikolla retken Arvospuolen lintutornille Pelkosenniemellä. Sää suosi innokkaita retkeilijöitä ja ohessa lasten tuotoksia retkestä.




Meillä oli koulussa Bird lifen lasten lintuviikko. Sen ansiosta 1-4 lk. lähdimme linturetkelle Arvospuolen lintutornille. Meidät jaettiin viiteen joukkueeseen. Saimme vihkon, jossa oli ryhmälle tehtäviä ja erilaisia taulukoita. Joukkue kerrallaan meni torniin, jonne oli viritetty kaukoputki. Lintuhavainnot kirjoitettiin vihkoon ja mentiin seuraavaan tehtävään. Mukava piristys vielä ennen koulujen loppumista. (Oona 4 lk.)

Mentiin takseilla Arvospuolelle. Käveltiin lintutornille. Lintuja ei näkynyt. Paistoimme makkaraa ja tulimme takseilla takaisin koululle.  (Anssi 1 lk.)

Oltiin Luken ryhmässä jossa oli Sanni, Anssi ja minä. Kävimme Arvospuolelle lintutornille katselemaan lintuja ja paistettiin makkaraa. Ja juotiin pillimehua. Sen pituinen se. (Emma 1 lk.)

Välitunti loppui ja olimme menossa Arvospuolen lintutornille. Kun me olimme lintutornilla, kuulin ryhmäni. Minun ryhmään kuului Tuomas, Miikka, Matias, Lili ja minä. Ensimmäisenä me teimme tarkkaile ympäristöä tehtävän. Mutta emme voineet tehdä sitä loppuun, koska emme löytäneet mitään. Me näimme västäräkin, keltasirkun ja laulujoutsenen. Me söimme makkaraa ja joimme pillimehua kun olimme tehneet tehtävät.  (Anni 3 lk.)

Oltiin lintutornilla ja nähtiin lintuja. (Miikka 2 lk.)

Linturetkellä oli mukavaa tutkia lintuja ja tutustua uusiin ötököihin ja että kävimme lintutornissa. (Tuulia 1 lk.)

Se oli kiva reissu. Tarkkailtiin lintuja ja kaikenlaista muutakin. (Niila 1 lk.)

Käytiin linturetkellä. Nähtiin vesimittareita. Minä näin yhden lokin. Oli hauskaa, mutta minä olisin odottanut hauskempaa. (Pauli 1 lk.)

Olimme menneet ykköskakkosten ja kolmosnelosten kanssa lintutornille Arvospuolelle. Siellä me saatiin laput ja tehtiin tehtävät. Saimme makkaraa. Lopuksi me menimme telkän pönttöön ja siellä oli vissiin tipuja ja varmaan emo. (Enni 4 lk.)

Tänään 1.-4- luokat kävi Arvospuolen lintutornilla. Siellä me käytiin lintutornissa. Päivä oli todella mukava ja lämmin, Me tutkittiin luontoa ja tehtiin luontoon liittyviä tehtäviä. Me myös bongattiin lintuja ja syötiin. Se oli todella mukava päivä kun sai olla kavereiden kanssa lintutornilla. (Henna 2 lk.)

1 kommentti:

  1. Casinos Near Casinos in Las Vegas - MapYRO
    Casinos near Casinos in Las 논산 출장안마 Vegas 메이피로출장마사지 · 경기도 출장안마 1. Casinos on the Strip · 2. A Casino in Las Vegas · 3. Hard Rock Hotel & 김천 출장마사지 Casino in Las Vegas · 4. Casinos in 춘천 출장마사지 Las

    VastaaPoista