Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2014. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2014. Näytä kaikki tekstit

13.6.2014

Aikioniemi Photography - Lappilainen musiikki ja tapahtuma-blogi

Kesäterveisiä Pelkosenniemeltä!

Lämmintä on ollut lähipäivinä jopa +30 astetta ja esiintymislavaa/katosta on alettu rakentamaan torille, joka on ensimmäisen kerran käytössä Pelkosenniemen kunnan 350vuotis juhlatapahtumassa 26.heinäkuuta. Tännehän kuuluu aivan hyvää, ihmiset ovat kesäisillä mielillä, joka näkyy jo kauas kuntalaisten positiivisesta asenteesta ja olemuksesta. No mutta siis joo... 

Aiheenani on Vappuna (1.5) perustettu blogini "Aikioniemi Photography - Lappilainen musiikki ja tapahtuma-blogi", joka nimensä veroisesti uutisoi lapin läänin alueella tapahtuvia keikkoja/festivaaleja yms muita tapahtumia aika ajoin. Sekä myös tapahtumista on kuvia omalla kuvasivustollani ja "Aikioniemi Photographyn" löytää myös facebookista...

Tämä koko ideahan lähti siitä, että halusin molemmat harrastukset koota yhteen; valokuvauksen ja keikoilla/festareilla/tapahtumissa käymisen, niin päätin tehdä ensin kuvasivuston, jonne muiden nähtäväksi lisäsin keikoilla ottamiani valokuvia eri artisteista/tapahtumista. 

Sitten päätin hieman markkinoida kuviani/kuvasivustoa tekemällä facebookiin sivuston, jonne tulisin linkittämään kuvagalleria-linkkejä, joiden kautta pääsisi kuvasivustolleni tutustumaan kaikkiin kuviin, ettei kaikkea tarvitsisi laittaa facebookiin. Ja kuvat.fi-palvelu toimii samalla mainiosti myös pilvipalveluna, jonne talletan kuvat myöhempää mahdollista käyttöä varten. 

Noin kuukautta myöhemmin mietin, että voisinko alkaa myös kirjoitteleen juttuja keikoilta/uutisoimaan lapissa olevia tapahtumia sekä myös infoamaan tulevista keikoista/tapahtumista jne... Tykkään kyllä harrastuksestani ja haluan tuoda esille sen muillekin, että näkevät mistä oikeesti pidän!!

Jees, mutta oishan se kiva, että te tämän blogin lukijatkin voisitte käydä aktiivisesti seuraileen sivustojani ja infota myös muillekin, jotta saataisiin lisää tykkääjiä facebook-sivustollekin ja tottakai lisää blogini lukijoita ja kuvien katselijoita!!

Linkit sivustoilleni:


Pistähän meiliä jos tarviit jeesii tai muuta kysyttävää; sami.aikioniemi@pelkosenniemi.fi

Nähdään!!

Kesäterveisin, Sami Aikioniemi


13.2.2014

Kevättä kohti...

Niin se neljä kuukautta pyörähti todella nopeasti työharjoittelussa Pelkosenniemen kunnalla. Tein erilaisia tietotekniikkaan liittyviä hommia. Pääsääntöisesti päivitin/editoin kunnan www-sivuja. Pelkosenniemen kylät ja vesistöt-sivustot ovat minun tekemiäni. Yhteistyössä Marianne Anttilan ja Tapio Rautiaisen kanssa koottiin tärkeimmät ja ajankohtaisimmat tiedot/kuvat, joista sitten kasasin helpot ja yksinkertaiset sivut. Nehän löytyy ”Matkailijalle” kohdasta, jos joku ei satu tietämään/löytämään.

Haastavimpana hommana koin Pyhätunturi Oy:n vanhojen arkistojen (pöytäkirjat yms) skannaamisen, sillä niitä oli PALJON. Meinasi jo siinä pieni kiire tulla niiden kans, joten vein työt kotiini ja saatoin sen homman loppuun siellä.

Muitakin hommia työhöni sisältyi, joista suoriuduin hyvin. Ei siis ihmekään, että koulussa saanu kiitettäviä arvosanoja. Ilman opiskelua en siis olisi välttämättä osannut niin hyvin tehdä niitä.

TOP-jaksolleni sisältyi myös kaksi näyttöä, joista suoriuduin kiitettävin arvosanoin (K3), josta olen erityisen iloinen. En osannut odottavani, että näytöt menisi niinkään hyvin, mutta niin vain meni.

Olen myös mielelläni tehnyt vapaaehtoisesti töitä esim. Diskossa, uimakuljetuksissa, nuorisotiloilla pitänyt bingoiltaa jne... Onhan nuorisotilat jo minulle tuttu paikka, sillä aloitin harjoittelijana 09/09 ja pääsin vuoden 2010 puolella sinne palkalliseksi töihin. Sitä herkkua kesti vuoden verran. 
Vuosi meni työttömänä, joten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja hakea opiskelemaan Lapin Ammattiopistoon, Rovaniemelle Tieto-ja viestintätekniikkaa. Tässä sitä nyt ollaan. Opinnot ovat sujuneet mielestäni hyvin. Tästä on hyvä jatkaa etiäpäin...

TOP-harjoittelujaksoni jatkuu Pelkosenniemen kunnalla taas huhtikuussa...
Ai niin ja tykkään myös valokuvata! Jos kiinnostusta/tarvista tulee esim. tapahtuma josta halutaan kuvia. niin ottakee minuun yhteyttä s-postitse sami.aikioniemi@pelkosenniemi.fi

Tapahtumia joissa olen mukana;
15.2. Elokuvareissu Sodankylään
28.2 Disko Yläkoululla
2.3 Laskiaisrieha


NÄHDÄÄN!!!