Kotoilua ja arjen juhlaa

Tänäänkin aurinko on kierähdellyt eteläisellä taivaanrannalla ja kurkistellut kuuraisten puitten välistä. Tammikuu on näyttänyt parhaat – tai pahimmat – puolensa. Pakkanen on paukkunut lähellä kolmeakymmentä astetta, aina välillä ylikin. Juuri nyt aurinko on jo laskenut, mutta lumisen maailman värjäävät kullanhohteiset ja punertavat sävyt. Jokaisesta ikkunasta avautuu suuri ihmeellinen luonnon maalaama talvinen maisema.

Se, joka keksi sanan kotoilu, ei ehkä ollut koskaan kuullut härkäviikoista, niistä tammi-helmikuun pitkistä viikoista, jolloin joulun pyhät ovat ohi eikä uusia ole tiedossa. Kotoilu ja härkäviikot sopivat kuitenkin hyvin yhteen.  Kotoiluhan tarkoittaa kotona olemista, kotona tekemistä, kotielämästä ja kotiaskareista nauttimista. Nyt jos koskaan voi hyvällä omalla tunnolla pysytellä neljän seinän sisällä, sytyttää tulet uuniin ja ottaa käteen hyvän kirja tai käsityön. Minäkin innostuin parsimaan kahdet nuorimmaisen villasukat käyttökuntoon. Sitäkin taitoa on hyvä verestää. Yritin kyllä perheen murkulle itselleen ehdotella parsimisen opettelemista, mutta siihen ei nuoren kiinnostus riittänyt. Taitaa olla katoavaa kansanperinnettä tuo vaatteiden korjauskin… Ehjät sukat kyllä otettiin kiitollisena vastaan.

Härkäviikot – tai selkäviikot – viittaavat työntekoon. Arki tuo mukanaan työnteon, rauhoittumisen ja keskittymisen. Tunnen, että tämä talven selän mukanaan tuoma energia sopii minulle nyt, kun päivästä toiseen pitäisi jaksaa istua tietokoneen ääressä opinnäytetyötä kirjoittamassa. Toisaalta olen itse huono arki-ihminen. Jokaisessa päivässä pitäisi olla pientä juhlaa, oli se sitten joku sykähdyttävä ajatus, mukava tekeminen, tapaaminen tai uusi oivallus.  Tänään oli pakko kesken päivän lähteä kameran kanssa kävelylle.  Aurinko ja huurteinen maailma kutsuivat.

Useana iltana pieneksi juhlahetkeksi on riittänyt Paula Siepin kirja ”Aurinko maassa”, jota olen säästellen lukenut ennen nukkumaan menoa, muutama luku kerrallaan. Kirjassa pieni kansakouluikäinen Lilja-tyttö – joka itsekin tietää olevansa auringon lapsi – katselee kirkkain silmin ja kaiken kuulevin korvin lappilaisen kotikylänsä elämää.  Lilja tietää, ettei ole ihan tavallinen tyttö. Hän juttelee tuulten kanssa, seuraa pääskyjen elämää ja kuulee, kuinka perunat kasvat maassa. Hän myös näkee ja tietää asioita, joista muut eivät uskalla edes puhua muuten kuin kuiskaten. Kirjan kieli on kirkasta ja elävää. Kieli on tärkeää, sillä se on tytön omaa kieltä, hänen oma äänensä.

Ajatustyö vaatii vastapainoksi myös jotain käsillä tekemistä. Jo hyvissä ajoin ennen joulua hankin oljet uutta himmeliä varten. Joulunalusaika oli kuitenkin niin kiireistä, että himmeli jäi tekemättä. Vasta nyt joulun jälkeen olen alkanut muistella, miten se oikein tapahtuikaan. Iltaisin olen sitten tutkinut opaskirjaa, leikannut oljista sopivan pituisia pätkiä tai pujotellut olkia lankaan ja koonnut pala palalta himmeliä kasaan. Ovatpa naapuritkin käyneet auttamassa himmelin teossa. Opaskirjasta huolimatta himmelistä tulee aivan uniikki, sellainen, joka olisi voinut olla minun kotonani 40 vuotta sitten, tai ainakin melkein. Nytkin odottaa pirtin puolella pujottelemista kolmatta sataa seitsemän sentin pituista olkea.

Kaiken kotoilun ylistyksestä huolimatta näin härkäviikoillakin on mukava, kun naapurit käyvät kylässä.  Ja itsekin voi piipahtaa kyläilemään tai vaikka nauttimaan kulttuuritarjonnasta. Ensi maanantaina 27.1.1914 klo 19 tulee Lapin Alueteatteri Pelkosenniemen koululle esittämään Tuomas Kyrön kirjaan perustuvan näytelmän Mielensäpahoittaja ja poika. Sinne siis, kokemaan uusia elämyksiä arjen keskellä! 

Kotona Suvannossa

Kaisu.

Saunavaarasta

Täydenkuun aikaan näin keskitalvella varhaisaamun luonnonvalo loistaa luoteesta - kuvassa kuu  pallona sähkölinjan yllä.

 Onneksi viime päivnä on päästy täälläkin Saunavaarassa nauttimaan päivälläkin taivaan valonlähteistä. Viime viikon loppupuolella ensi kerran keskipäivän aikaan pohjoisen ilmansuunnan puiden latvat saivat kylpeä hennossa auringon valossa

 Samoin  Saunavaaran kylän kohdalla olevan Mairisaaren rantapensaat. Itse aurinko ei ensi päivinä näkynyt.

Päivä päivältä näkymä  pirtin ikkunasta Kemijoen yli itään avaa uusia näkymiä. Joka vuosi tätä aurngonvalon lisääntymistä pitää ihmetellä ja aina siitä löytyy uusia elementtejä. Samalla ihmismieli saa uutta puhtia liikkumiseen ja muuhun toimintaan. Nyt vain odotellaan pakkaskauden päättymistä ja samalla ihaillaan talvisia valoilmiöitä.

Marja-Liisa

Tammikuu 2014

Kirjoittajakoulu heräsi henkiin

Pelkosenniemen Kirjoittajakoulu on herännyt henkiin pienen hiljaiselon jälkeen. Pieni tarkoittaa paria kolmea vuotta. Nyt kokoonnutaan kerran kuussa kirjastossa ja pitempi aika kerrallaan.

Mistä kaikki alkoikaan? Vuonna 2003 kirjailija Seppo Saraspää vieraili Niemen kirjastossa vetämässä viikonlopun mittaisen kirjoittajakurssin. Kurssi oli innostava ja kokoontumisia jatkettiin kirjoittajaohjaaja Pirjo Maunun johdolla kansalaisopiston ja kirjaston siipien suojissa.

Kirjoittajat olivat ahkeria ja porukalta syntyi yhteinen tarinamoniste aina lukukauden päätteeksi. Yhdessä kokeiltiin kirjoittamisen eri lajeja. Tuli kertomuksia, tarinoita, novelleja, muisteluksia, perinnetekstejä, pakinoita ja runoja. Tuli tosipohjaisia juttuja ja tuli mielikuvitusta, fiktiota.

Runorakeita ilmestyi 2006 ja siinä oli tämä Juhani Jaakkolan runo:

Ikkunoita

Neliöitä, suorakaiteisia, pyöreitä,
useista valoa kirkasta,
aukkoja ilman laseja.

Tuijotan ruutua erästä,
on reunoissa rautaa, terästä
keskellä pieniä sirpaleita
kaikki murskana,
iäksi rikottuna.


Lopulta ryhdyttiin kirjoittamaan näytelmää. Suvantolaiset osallistujat halusivat kirjoittaa Suvannon kylän historiasta kertovan näytelmän. Näytelmän kirjoittaminen oli pitkällinen ja monivaiheinen prosessi. Käsikirjoitus valmistui aikanaan ja sai nimekseen Tanssikirves. Se tehtiin esitykseksi asti hieman eri kokoonpanolla kuin käsikirjoitus. Esittäjäryhmä nimesi itsensä Tulikoiksi ja ryhmä oli nimensä veroinen. Näytelmää esitettiin kymmenisen kertaa lähialueilla ja se nähtiin myös Posion Teatterihelinöissä keväällä 2010 ja sai hyvät arvostelut.

Näytelmän kirjoitus ja esittäminen vei voimat ja ryhmä tarvitsi lepotauon. Nyt kuitenkin on kynät teroitettu, näppäimistöt pyyhitty ja aivoissa avattu tarinatiedosto. Kaikki kirjoittamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita Niemen Kirjoittajakouluun. Siellä on mukava jakaa kirjoituskokemuksia ja tekstejä hyvässä seurassa.

Ehkäpä nyt jo keksittäisiin kirjoittajaryhmälle oikea nimikin. Sitä on yritetty vuodesta 2003 lähtien. Niin kauan puhutaan Pelkosenniemen Kirjoittajakoulusta kunnes keksitään.

Seuraava kokoontuminen on lauantaina 25.1. klo 11.30-16.30 kirjastossa. Vetäjänä toimii Pirjo Maunu.


Kirjoitusterveisin Tiina

Lunta tulvillaan....

TUMPPI

Palasin vanhan "ystäväni" luo viime kesänä. Tämä kuumapäinen, savuava "ystäväni" oli ollut poissa elämästäni jo nelisen vuotta. Salakavalasti se hiippaili tyttöjenillan myötä takaisin käsilaukkuuni ja sormieni väliin.

Hengitykseni huomasi tämän ensimmäisenä. Hengästyin nopeammin. Pääni huomasi tämän aamuisin. Aamuäreyteni nousi uusiin lukemiin ja helpottui vasta "ystäväni" syttymisen myötä.

"Ystäväni" poistaminen elämästäni oli paljon helpompaa ensimmäisellä kerralla. Oli parempi syy lopettaa kuin minä itse.

Mutta minä teen sen uudelleen, itseni vuoksi, TUMPPAAN.

Nikotiinilaastari pakaraan ja lenkille.

Terveellistä uutta vuotta!

-Janni

Ps. Tässä syitä tumpata

Pelkosenniemen kylistä kajahtaa!

                                

Joulun ja vuodenvaihteen lähestyminen on aina tilinteon paikka. Silloin joutuu miettimään, mitä on tullut tehtyä, ja mitä sitten ei saanutkaan aikaiseksi. Tämä vuosi – ja varsinkin tämä syksy – on ollut monen Pelkosenniemen kylän aktiiviselle toimijalle kiireistä aikaa. Vuoden vaihteessa loppuu puolitoista vuotta kestänyt Pelkosenniemen kylät -hanke, jota Marianne on projektipäällikkönä antaumuksella vetänyt. Kylähankkeen tavoitteena on ollut kiinnittää muun maailman huomio siihen, että Pyhätunturin lisäksi Pelkosenniemeltä löytyy vireä kirkonkylä ja lukuisa joukko muita eläviä kyliä. Ja kertoa, että Pelkosenniemen kylissä on hyvä asua ja elää. Tavoitteena on ollut myös tuoda kyliin ja kuntaan uusia asukkaita, jotka olisivat kiinnostuneita siitä elämänmuodosta ja niistä elinmahdollisuuksista, joita paikkakunta tarjoaa.

                      
Niinpä jo kevättalvella alettiin puuhata kylien ja koko Pelkosenniemen yhteisen esittelylehden tekemistä. Hanke palkkasi Elinan, turkulaisen toimittajan, tekemään lehteä – ja toisen Elinan ottamaan siihen kuvia. Yhdessä mietittiin kylissä jutunaiheita, etsittiin kuvia, kirjoitettiin ylös ruokareseptejä, ja tehtiinpä joku juttukin. Kesällä putkahti lehti ulos kaikkien saataville Viestinetin hienosti taittamana.

                      
Kyläläisten kiireet eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Porukalla pohdittiin kunnan visuaalista ilmettä, suunniteltiin oman kylän logo, ja siihen sopiva ja kylään sattuva sanonta eli slogan. Kirkonkylällä järjestettiin maisemanhoitotalkoita.  Vuoden 2014 kalenteriin tehtiin kustakin kylästä oma sivu, ja näinä päivinä julkaistavaan ”Uuden asukkaan oppaaseen” haettiin kuvia ja kirjoitettiin kuvauksia omasta kylästä, sen nähtävyyksistä ja käyntikohteista.

                      
Suurin haaste näin tavallisen kyläläisen silmin oli kylän esittelyelokuvan tekeminen. Täällä Suvannossakin kokoonnuttiin koululle isolla porukalla miettimään, mitä kylästä halutaan kertoa. Viikon päästä tulivat Mediapajan pojat Sodankylästä kuvaamaan. Taas olivat kyläläiset liikkeellä talkoilemassa. Sitten suunniteltiin tarinaa ja tekstiä, löydettiin lukijat, jotka muokkasivat kylästä kertovan tekstin omaan suuhunsa sopivaksi ja ajelivat eräänä syksyisenä sunnuntaina nauhoittamaan juttua studiolle Sodankylään. Samalla purkkiin pantiin myös Suvannosta kertovan laulun viuluesitys. Vielä katseltiin yhdessä filmin raakaversiota, tehtiin korjausehdotuksia, kaivettiin esiin vanhoja kuvia, jotka liitettiin elokuvaan. Ja viimein valmista filmiä lähdettiin katsomaan Naavaan hankkeen järjestämän Pyhätunturin tutustumispäivän lopuksi. Siellä näytillä oli kooste kaikkien kylien filmeistä. Kylläpä se jännitti… Mainiot filmit näkyvät nykyään You Tubessa, josta ne löytyvät osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=pQZN_THSRMI&feature=c4-overview&list=UUMmZvsCCIqdqx2Nx44eLClw.

                      
Nyt kun viimeinenkin hankkeen julkaisu, Suvannon kylän esite, on lähtenyt painoon, voi jo huokaista helpotuksesta. Joskus sitä miettii, miksi nähdä vaivaa, kun päivät ovat jo muutenkin täynnä. Keskittyisi vain oman huushollin ja tekemättömien töiden parissa puurtamiseen… Miksi ei siis linnoittautuisi omaan yksityiseen maailmaansa välittämättä siitä, mitä kylässä tai paikkakunnalla tapahtuu tai tehdään? Kai me ihmiset olemme kuitenkin sosiaalisia olentoja. Me saamme paljon toisiltamme emmekä voi koskaan elää täysin yksin. Yhteinen puuhaaminen ja yhteisten asioiden eteen töiden tekeminen antaa paljon. Se on hauskaa. Se laajentaa näköaloja. Se opettaa ja kasvattaa vielä aikuisenakin, kun uskaltaa mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja yrittää jotain uutta. On myös tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin ja saada tyydytystä siitä, että voi vaikuttaa oman elinympäristönsä kehittämiseen.

                       
Pelkosenniemen kylät - hankkeessa tehtiin tietysti paljon muutakin: yksityishenkilöiden kiinteistö- ja tonttipörssi, kunnan viestintästrategia, retkiä, tapahtumia, Pelkosenniemen esilletuomista niin lehtien palstoilla kuin radiossa ja TV:ssäkin. Hanketta hallinnoi Pelkosenniemen kunta ja sen rahoitus on suurimmaksi osaksi saatu Pohjoisimman Lapin Leader ry:n kautta EU:lta ja valtiolta.

                      
Tämäkin Melekosen pieni – Pelekosenniemi -blogi on hankkeen synnyttämä. Yhteisöblogi on meitä kaikkia varten. Odotan suurella mielenkiinnolla jokaista Pelkosenniemestä kertovaa tai pelkosenniemeläisen tekemää kirjoitusta tai kuvaa, joka sinne ilmestyy. Kirjoittaja- ja kuvaajajoukko on näin aluksi vielä pieni ja mukaan mahtuisi lisää porukkaa, jos vain innokkaita löytyy. Yhteyshenkilönä ja koordinaattorina on Mikko, kunnan vapaa-ajanohjaaja, jolta saa tietoa blogista.

                      
Minulla itselläni on ollut mahdollisuus olla tässä kylähankkeessa mukana kahdella tavalla: Suvannon kyläläisenä ja hankkeen ohjausryhmän jäsenenä. Lämmin kiitos kaikille eri tavoin hankkeessa mukana olleille! Yhdessä tekeminen on iso ilo. Ja vaikka maailma ei vieläkään tullut ihan valmiiksi, on nyt sopiva aika hengähtää. Oikein mukavaa joulun aikaa kaikille! Nyt voi hyvillä mielin noudattaa tutun joululaulun kehotusta:

                     

”Arkihuolesi kaikki heitä,

  mieles nuorena nousta suo.

  Armas joulu kun kutsuu meitä                

  taasen muistojen suurten luo…”

                     

Suvannossa, Mattilan pirtissä, kun jouluun on aikaa enää kaksi yötä…

                                           Kaisu